Alku aina hankalaa, lopussa epätoivokin seisoo....

Ääni alkaa pikkuhiljaa palautumaan (sori kaverit) ja uskaltauduinkin tänään piiskaamaan joulupöhöjä salitreenillä.
Treeni kulki vähän laiskahkonlaisesti mutta se olikin treenitauon jälkeen odotettavissa. 
Tarkoitus olisi nyt tähdätä 4 krt / viikko treeneihin ja mitalit kyllä lähtee jakoon jos saan tämän onnistumaan kaiken muun arjen hulinan keskellä. 
Lienee siis aika opetella suunnitelmallisuutta.

Sain mörökölliltä pientä lisämotivaatiota treeneihin. Taivaallisen makuista palkkaria ja täydellisen näköiset smart shakerit <3
<3
Nyt hankintaan lähtee vielä vetoremmit (ettei vaan jostain löytyis turkoosinsävyisiä..... ?) koska puristusvoima ei kertakaikkisesti riitä mm. maastavetoihin. (Kuulostipa ammattimaiselta)

Vuosi lähenee jälleen loppujaan ja taas olisi ensi vuodeksi toiveessa vähemmän tapahtumarikas aikakausi. 
Tällä luonteella se tuskin lienee kuitenkaan mahdollista.
Siinä vaiheessa kun meikäläisen elämässä lakkaa tapahtumasta, olkaa hyvät ja tarkistakaa pulssi.

Ikäväkseni joudun aloittamaan nimittäin uuden vuoden mitä todennäköisimmin pikku paniikilla. 
Löysin eilen patin "terveen puolen" kainalon ja rinnan välimaastosta.
Patti muistuttaa näppituntumalla aika paljon imusolmuketta, mutta se on ilmestynyt siihen kuin Jeesus paahtoleipään konsanaan. (Siis yllättäen.)
Huomenna ohjelmassa siis soittoa oirepolille ja odottamaan mahdollisia tutkimusaikoja.

Nyt on kuitenkin pakko jakaa tämän illan ohjelma a'la "pikkusen idiootti".
Pihallani tönöttää ulkoporeallas, jonka olen luvannut uuden vuoden vieraille käyttöön kera pienen kilpailun, jossa mauttomin uikkari palkitaan.
Noh - ajattelin olla hyvä emäntä ja vaihtaa altaaseen juhlia varten vedet ja suodattimet ja kaikki - pistää altaan oikein viimeisenpäälle.
Kuten arvata saattaa, homma ei mennyt kuten Strömsössä on tapana, mutta meni kuitenkin juuri niinkuin Nooran elämässä on tapana.

Ennen kuin ehdimme edes aloittaa altaan täyttöä, letku oli jo jäässä. Senhän nyt jo tietää mitä siitä seuraa = letkun lyhennys koska letku halki.
Kun ehjäksi jääneen letkun pätkä oli sulatettu ja allas oli tuntien valutuksen jälkeen vihdoin täynnä, marssin jo iloiten laittamaan altaan lämmitystä päälle.
EI VOITTOA!
Selvisi, että altaaseen laitettu vesi tulee olla vähintään +8 asteista, jotta allas alkaa lämmittämään vettä.
Oliko se? Ei ollut.

Alkaa melko epätoivoinen altaan manuaalinen lämmittäminen. Ämpäri kaupalla on nyt kannettu kuumaa vettä altaaseen ja kuinka ollakkaan lämminvesivaraaja ei pystynyt tuottamaan yhtä nopeasti uutta lämmintä vettä kuin mitä tässä nyt tarvittaisiin.

Hätä (ja äärimmäisen epätoivoinen suttura) kuitenkin keinot keksii ja täällä sitä nyt keitellään jo toista tuntia vettä kattiloissa.
Voin sanoa, että on melko toivotonta heittää ämpärillinen tulikuumaa vettä isoon jääkylmään altaaseen, jonka ympärillä on 15 astetta pakkasta.

Voi tätä sähkönkulutuksen juhlaa. Huoh....
Lämmitä
Ja kumoa
Sen vaan sanon, että jos onnistumme tehtävässä näinkin urpolla tavalla, niin tiedoksenne arvon juhlavieraat - Teidän kylpyvetenne on sitten OMIN PIKKU KÄTÖSIN lämmitetty.

Niin joko ne "vuoden ekologisin teko" -palkinnot jaettiin?

Kel onni on...

Jumanpuudeli nyt se joulu on jo takana!
Eipä sitä ihan valtavia määriä ehtinyt stressaamaan, kun ei asiaa sen enempää ajatellutkaan etukäteen. Vaan kyllä se silti on jokseenkin helpotus että seuraavaan on taas vuosi aikaa.

28 aikaisempaa vuotta olen viettänyt perinteistä joulua vanhempieni luona ja niin tein myös tänäkin vuonna. Äitini on "ei ihan vain pikkusen kilahtanut, vaan aivan järjettömän kilahtanut" -jouluihminen.
Olen yrittänyt monesti ihmisille kertoa, miten lapsuudenkotini on joka vuosi koristeltu viimeistä piirua myöten Jouluksi ISOLLA JIILLÄ.
Annetaanpa pieni esimerkki äidin ja iskän jouluisesta keittiön ikkunasta. Ja sen verran mainittakoon, että näihin ns. "tykkäämispipareihin" on myös lapsien (puolisoineen) ja lastenlapsien lisäksi päätyneet myös koirat sekä exät (mikäli yhteisiä lapsia) uusine puolisoineen.

Tykkäämispiparit
Jos luulitte, että tämä oli Joulua isolla JIILLÄ - olitte väärässä. Tänä vuonna äiti meinaan räjäytti potin - väkertämällä tonttulakit myös ÖLJYILLE ja KASTIKKEILLE.

Jouluinen öljyperhe
Kiitos äiti jälleen täydellisestä Joulusta - ja hyvistä nauruista.
<3

Eilen siinä yhteisen pöydän ääressä istuessa tuli taas hoksattua, miten hitokseen suuri onni mulla on hyppysissä.
Meidän perheellä on yksi valtavan iso rikkaus (ja voimavara) joka oli itseasiassa mun syöpätaipaleenkin henkinen pelastus.
Kyky nauraa itselle ja omille heikkouksille. (Ja sille perkeleen syövälle)

Meidän perheessä huumori on ronskia ja piikittely kuuluu vahvasti yhteisiin hetkiin, joissa jokainen saa kyllä osansa.
En tiedä kasvatettiinko meidät naljailevassa ympäristössä, vai tuliko meistä lapsista vaan sattumalta harvinaisen **ttumaisia, mutta rikkaudeksi se luokiteltakoon.
Hymyä, naurua ja iloa ei tästä kokoonpanosta puutu ja siitä olen enemmän kuin onnellinen <3


P.S. Joulu vei peekele mun äänen - ettei olis joku vihje?

Joulu tulee - mikä yllätys.

Eilen käyty PT -tapaamisessa ja kuinka ollakaan Inbody mittaus ei antanut mitenkään imartelevia tuloksia. Juu, ei sitä rasvaa liikaa ole, mutta eipä liiemmin lihastakaan.
Nyt painoa vaan nousuun ja lihasta kehiin!
Jatkan jo vuosi sitten laadittua nelijakoista ohjelmaa sen monipuolisuuden vuoksi, joten katsotaan miten muijan käy.
 
Pukuhuoneessa kotiin lähtiessäni pääsin osoittamaan taas loputtoman älykkyyteni kanssatreenaajille riisuessani salikengät jalasta ja pukiessani ne siltä istumalta myös takaisin. Siinä sitten salikengät jälleen jalassa ihmettelin että mikä meni vikaan.
 
Toissapäiväinen spinning -kokemus oli huomattavasti aikaisempia positiivisempi. Ehkä jopa siitä syystä, että pysyin hengissä koko "tunnin" ajan sekä onnistuin saamaan pyörän päälle jonkin sortin hikilammikonkin. Naapurin pyörään sellaista ei ilmestynyt 45 minuutin tunnin aikana.
Hyvän musiikin ja hyvän draivin myötä aion mennä kokemaan tämän uudelleen. <3
 
Nyt on vähän sellainen olo, että jos joulua saisi työnnettyä aavistuksen kauemmas niin sen tekisin. Yhden ainoan paketin olen ostanut ja jotenkin alkaa tuntumaan että aika (ja raha) loppuu kesken - kuten joka vuosi.
Hatunnosto teille, jotka jo kesällä osaatte valmistautua tähän joka vuosi saapuvaan tapahtumaan. Itselleni se tulee joka vuosi yhtä yllätyksenä - kuten oikeastaan kaikki kalenteriinkin kirjattu (tai sinne kirjaamatta jäänyt)
 
Jokainen tämän muijan tunteva tietää, että pelkästään normaali sovittu tapaaminen vaatii vähintään kolmea muistutusta samaisen viikon aikana ja jotta voidaan varmistuksenvarmistua kyseisen muijan läsnäolosta sovittuna ajankohtana, olisi muistutussoitto n. tuntia ennen tapaamista lähes välttämättömyys.
Jos vuoden hajamielisin, levottomin ja ailahtelevin -palkinnot olisi jaossa - pokkaisin ne takuuvarmasti vuosi toisensa jälkeen.
 
Mutta mitä tuli meidän piparkakkutalo -valmisteluihin niin uskokaa tai älkää mitään katastrofaalista ei päässyt tapahtumaan. Mikään ei palanut ja talokin saatiin pystyyn. Mitä nyt pihat on kesken, mutta sehän on omakotitalossa ihan normaalia - me panostettiin lasten kanssa seiniin ja katsellaan niitä pihoja sitten myöhemmin.
tönö
 


Melkein yllättävä salikausi on avattu.

Täällä sitä ollaan, ihan mummona tänään herätty jo klo 04.00. Tunti meni pyöriessä ennen kuin luovutin ja nousin aamupuuhiin.

Salikausi on avattu eilen (ties monennenko kerran) ja kuinka mieletöntä olikaan palata tutulle ja turvallisen pikkuiselle kyläsalille. Mukaan lähti myös Personal Kiduttaja, joka sai osakseen ehkä vähän kyseenalaista palautetta.
Kehoitin vähemmän hienovaraisesti, kirosanojen siivittämänä kyseistä henkilöä lopettamaan mulle puhumisen ja ohjeiden antamisen - ja samalla tarvitsevani häntä kipeästi jatkossakin vastaavassa tehtävässä.
Eläköön naisen mieli (ja miehen kärsivällisyys) <3

Tänään tiedossa olisi spinning - laji jota vihaan sydämeni kyllyydestä ja yksinkertaisesti vain siitä syystä, että joka ikinen kerta 10 minuutin hikituskan jälkeen tulee valtavana yllätyksenä, että takana on vasta lämmittely. 

Koska levoton luonteeni vaatii kuitenkin vaihtelua, on salitreenin kylkeen otettava muitakin liikuntamuotoja.
Tässä kohtaa voidaankin iloita maalla asumisen hyvistä puolista - metsälenkit ja pulkkamäet <3
No joo, ennen niitä kutsuttiin "hauskanpidoksi" - nykyään ne on hyötyliikuntaa.

Pulkkalenkki

Peilin edessä on tehty taas uusia havaintoja. Reuhkahan kasvaa oikeesti!

Vasemmalla tilanne vuosi sitten ja oikealla tilanne nyt.

Muija itse vaan ei näemmä ole lärvistä päätellen muuttunut vuodessa yhtään mihinkään.

Kumpurintamalla pelkkää hyvää. Näyttäisi siltä, että kumpareet ovat vihdoin saavuttaneet "luonnollisen" tilansa ja olisivat valmiit vastaanottamaan loppusilauksen - eli nännit. 
Kilauttelin tänään sairaalalle, josko saisin jo lähetettä toimenpiteeseen. Homma etenee todennäköisesti keväämmällä, koska sain ajan kirurgin tapaamiseen helmikuuksi.
Eipä sillä niinkään kiire - harvemmin tulee kummut paljaana viuhdottua pitkin kyliä.

Ihanaa alkanutta viikkoa jokaiselle <3
Metsurihommia

Olipa kerran eevertti.

Teen varmaan jotain megaennätystä nyt lyhyen kirjoitusvälin suhteen, mutta niin oli tapahtumarikas päivä eilen, että on aivan tajuton polte tulla jakamaan tämä "ei mennyt niinkuin strömsössä" - vaihe elämästäni teillekin.

Siitäkin huolimatta, että eilen uhosin mielettömän toimivaa yhteistyötä minun ja uuden mustan kipponi välillä, otin kuitenkin bränikkään kulkupeliini myös vakuutuksen.
(päivän paras ja samalla yllättävin veto)

Kuinka ollakkaan töistä lähtiessäni tapahtui jotain mielenkiintoista (vaan ei kovin yllättävää).

Kohtasin jotain niinkin ihmeellistä kuin liikennevalot. Tämän häkkyrän punainen väri ei kuitenkaan herättänyt kipon kuskissa minkäänlaista vihiä siitä, että olisi tarpeen pysähtyä. Myöskään punaisiin valoihin jo pysähtynyt edellä ajava auto ei sekään laittanut vielä hälytyskelloja soimaan. 

Oikeastaan hälytyskellot (voi kai sitäkin jonkin sortin kilinäksikin kutsua) soivat vasta siinä kohtaa kun olinkin jo melko tiiviissä paketissa edellä ajavan takapuskurissa. Nappituntumaksikin kai kutsutaan.
Kyllä - rysäytin rekisterikilpeni leiman kauniisti edellä ajavan takakonttiin.
BOOM!

Pikku ehostuksen jälkeen kyllä se kippokin vielä kevään näkee.

Kuin ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin lopulta myös kotiin ja taisin mainita jotain jo ennakkoon siitä eilisillan ohjelmanumerostakin.
TATTADADAA! Saanen esitellä.....
musta lehmä
.....Kas - ystävämme musta lehmä tovereineen.

Jotta palaneen haju ei varmasti olisi kohdistunut vain keittiöön, oli myös mainio idea alkaa lämmittää puusaunaa avaamatta hormipeltiä. Koko talon kattava savustus oli taattu.

Niin että joko ne "Vuoden Eevertti" palkinnot oli jaossa?

Tänään vuorossa olisi piparkakkutalo - tuskin maltan odottaa.

Vain astmaa. Ja maalaisonnea.

Jumanpiude tämä elämähän on yhtä muutosten juhlaa.
Ostin kuulkaa elämäni ensimmäisen oman auton. Sellainen pieni ja söpö taloudellinen musta kippo - siinäpä nuo auton oleellisimmat tiedot.

Tosin pelkääjän paikalla istuneen herran vankka mielipide koskien ajotaitojani kuului kuitenkin seuraavasti: "Tämä auto ei kevättä nää."
Todellakin näkee. Me ajetaan kippanan kanssa auringonlaskuun ja sieltä vielä poiskin - me ollaan rautaa. <3

Käydessäni sumplimassa laina-asioita pankissa sain tietooni melkoisen infopaketin. Sen lisäksi että henki-, tai sairasvakuutuksista meikäläisen on turha enää haaveilla - on kaikenmaailman lainaturvatkin jo poissuljettu.
Pankkien ja vakuutusyhtiöiden papereissa mä kupsahdan käytännössä minä hetkenä hyvänsä. 

PYH!
Jonkinsortin vuosihuolto hoidettiin ainakin eilen käydessäni työterveyslääkärin vastaanotolla keuhkojen oirelujen vuoksi.
Lääkäri kuuli keuhkojen oikealta puolelta jonkinlaista "natinaa" mutta keuhkokuvat osoittivat tilanteen normaaliksi. 
Raportin tärkeimmät sanat: "Ei metastasointiin viittaavaa." <3
VAIN astmaa.

Paluumuutosta maalle on nyt kulunut viikko ja voi ettien että kuinka mä taas nautin. 
Enkä suinkaan ole ainoa. Kuvassa valtavan onnellinen spanieli.
onnellinen spanieli
Toisessa kuvassa lauantaiaamun puuhakasa (ja sen vieressä se täydellinen musta kippana).
Tämä on niitä maalaiselämän pikkujuttuja, joista nautin kovasti. <3


Ja halleluja - mun pikkusen levoton (mutta täydellinen) joulupuu on (vihdoinkin lapsityövoimalla) rakennettu!
En tiedä muista, mutta meidän kuusenkoristelu ei mennyt kuten elokuvissa on tapana - joissa lapset on iloisia, vanhemmat on iloisia - joululaulujen kauniisti soidessa taustalla. On naurua ja tunnelmaa.

VÄÄRIN.
Tämä kuusipuu rakennettiin pirun kiukkusella energialla puun koostuessa liian monesta, kimalletta joka puolelle tiputtelevasta oksasta. Palloista puuttui tietysti nartsat ja näillä nakkisormilla niiden väkertäminen oli melkoisen tuskan takana.
Lasten malttamattomuus kohosi uskomattomiin lukemiin ja aika samoissa lukemissa oli myös äidin pinna.
Jotta ei täällä nyt niin iloista muijaa aina olla.

Loppu hyvin kaikki hyvin eikä kukaan vahingoittunut (henkisestikään) tilanteessa. Rakkauttakin riitti taas lopulta kaikilla <3
oi kuusipuu
 Pikkujoulutkin ovat nyt takana ja mekko pysyi kuin pysyikin päällä kokonaisen vesiselvän illan ajan, joten ei kumpukatastrofiraportoitavaa. Viuh!
pikkuisia jouluja
Tänään ohjelmassa olisi "stressitöntä" piparinpolttamista.
Tuskin maltan odottaa.... <3

P.S. 
Kanssasi -Kampanjan tilateos "5000" nähtävillä Helsingin Kirjasto 10:ssä vielä 31.12.2014 saakka. Tule ja kirjoita viestisi rintasyöpään sairastuneelle <3 
Kampanjan kulkua voi seurata Facebookissa klikkaamalla TÄSTÄ

Mä maalaistyttö oon (mut en laita suihketta kainaloon koska sekin aiheuttaa kuulemma syöpää)

Täällä sitä taas ollaan - maaseudulla. Rauha, hiljaisuus, pimeys.
Ja paskat!
Sen sijaan talo on täytetty valtavalla määrällä äänekästä (jopa kiukunomaista) vääntöä kodin sisustuksesta, takan oikeaoppisesta sytytystavasta sekä pyhän keittiön järjestelystä. Sinne ei mulla ole tällä hetkellä mitään asiaa, mutta tilanteen tasaamiseksi aion pitää visusti kaikki oikeudet talon pöllöihin sekä kynttiläkokoelmaan - sekä niiden sijaintiin.
 
Nyt kun talon toinen mielipide on paennut punttisalille, päätin itse hankkia sen rauhan ja tunnelman, jota olen "persoonallisessa" vuokra-asunnossani jo kauan kaipaillut.
Takkatuli, villasukat, joululaulut ja kynttilät (15 kappaletta) <3
 
<3
Alan myös pikkuhiljaa siirtymään joulumielelle ja kipasin pikku ostoksilla.
 
<3
Mieleni tekisi jo koristella tuo nurkassa huuteleva valkoisen täydellinen kuusi, mutta koska lapset tulevat luokseni vasta muutaman päivän kuluttua, tekisin äidillistä syntiä.
Harkitsin kuitenkin jo vakavasti kuusen koristelua ja taas purkua ennen kuin lapset saapuvat.
Siksi ja koska. Ja siksi.
 
Pikkujoulukauteenhan kuuluu perinteisesti vuosittainen pikkujoulumekon hankinta.
 (Tässä kohtaa joku mieshenkilö kysyy kuitenkin, että miksi edellisvuoden mekko ei käy ja vastaus on hyvin yksinkertainen: "Siksi ja koska. Ja siksi". NIH!)
Tämä olikin sitten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun valitsin mekkoja KAHDEN KUMMUN KANSSA. Herranen aika miten helppoa oli löytää täydellinen mekko verrattuna viime vuoteen.
 
pikkujoulumekko
Siinä se on. Mekko, jota päin en voinut edes katsoa viime vuonna.
Toinen puoli olisi jäänyt typötyhjilleen eikä mekko olisi pysynyt edes halutussa paikassa.
Vaikka olisinkin vuosi sitten uhmannut yksitissisyyttäni ja päätynyt tällaiseen mekkoon, niin juuri meikäläisen tuurilla kumartuessani pikkujoulupöydässä noukkimaan jotakin todella tärkeää, olisin onnistunut varmasti hulauttamaan irtoproteesin jonkun drinkkilasiin.
Mieletön tilanne: "Anteeksi - tipautin vain tissini glögiisi. Merry Christmas!"
Tänä vuonna tilanne on eri. Yläosa täyttyy kahdesta kohtaa <3
Eläköön kummut (ja turhamaisuus).
 
On tullut se hetki eteen, että olisi aika kipasta lääkärin vastaanotolla. Keuhkot ovat olleet kovilla sen jälkeen kun sain flunssan muutama viikko sitten. Nyt olen ollut terveenä jo pari viikkoa, mutta keuhkojen tila jäi ikään kuin flunssan tielle.
Nämä on niitä hetkiä kun en saa aikaiseksi soittaa mihinkään. Vaikka tiedän, että astmalääkitykseni pitänee ilmeisesti vain päivittää - silti jännittää.
Aina sitä väkisinkin käy mielessä syövän mahdollisuus. Ei pahasti mutta joskus.
Täten otan itseäni niskasta kiinni ja PÄÄTÄN soittaa lääkäriin huomenna.
Niin hullua kuin se onkin, toivon sydämeni pohjasta, että astma on "vain" pahana. Kunhan ei syöpää.
 
Tästä aiheesta äärimmäisen hieno kirjoitus Tiina Aaltoselta <3
 
 
Hitokseen ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3


Olipa kerran kiireinen arki ja tekoselitykset.

Päivisin olisi niin paljon fiilistä kirjoittaa ja kiireen takia suunnittelenkin monesti illalle hiljaisen blogihetken.
Kun ilta kuitenkin koittaa, on turha haihatella rauhan ja hiljaisuuden perään.

Alkaa perinteinen perhesirkus joka koostuu pikkusen kilahtaneesta äidistä, kahdesta vallattomasta naperosta, yhdestä adhd koirasta sekä maalaiskissasta, joka haluaa masentua näyttävästi kerrostalossa.

Jotta pyhän maalaiskissan masentuminen olisi tarpeeksi näyttävää, ei sen suinkaan pidä tapahtua sohvan alla yksinäisyydessä. 
Sen täytyy sisältää (äänen kera) näyttävää vaeltelua, ylitsevuotavaa - jopa liioiteltua puskemista ja mikä tärkeintä - kaihoa katselua kerrostalon ikkunasta ulos. Tähän jos saisi vielä lisättyä pienen niiskutuksen, hivelisi tehtävä täydellistä suoritusta.

Kissa onnistui kuitenkin tehtävässään ilman niiskutustakin ja löysimme Pöllölle (ja hänen pyhille karvoilleen) täydellisen kodin maalta. Valtava kiitos kodin tarjonneille ja missiossa auttaneille <3
Ruuhkaa sohvalla
Muutoin elämä heittää taas (vähemmän yllättävästi) kärrynpyörää. Edessä on nimittäin muutto vanhaan kotiin.
Pakko myöntää, että kammottavan vuokrakerrostalokokemuksen jälkeen ajatus omakotitalosta on äärimmäisen houkutteleva, vaikkakin "uudessa" kodissa odottaakin työmaa kaikilla herkuilla.
Eipähän kuitenkaan tarvitse joka kerta kotiin tullessa arvailla onko naapuri kaalilaatikon teon sijaan päättänytkin pistää sisällä taas tupakaksi - kaikki nämä tuoksuelämykset kun kulkivat kätevästi röörejä pitkin juuri rikastuttamaan meidän kodin tunnelmaa.

Eikä se vihreä muovimattokaan liiemmin kodin tuntua ole luonut.
Joku väitti että kaikkeen tottuu - sallikaa mun olla eri mieltä.

Työrintamalla kulkee entiseen malliin ja sain lauantaina vähän toisenlaisen promokeikan Kauppakeskus Myyrmannissa. Valtavan hauskaa!!


Mitä elämäntapoihin tulee, niin viikot on nyt pyhitetty terveelliselle ruoalle ja viikonloppuna saa (kohtuullisesti) lipsua. 
Kun iltapala kahdelle alkoi muistuttaa kuvassa näkyvää settiä, oli jälleen aika tehdä asialle jotain.

Nyt kehissä on sitten pienehköt betsit koskien tulevia siivousvuoroja ja lumitöitä. Ei lipsumisia siis arkiviikoilla!

Liikuntapuolelle tuli hieman takapakkia, koska jouduin petipotilaaksi kuumeen vuoksi. Nyt aletaan hipomaan taas kuitenkin niitä hetkiä, kun selityksiä ei vain kertakaikkisesti enää ole.
Vai kuka muistaa, pitikö kuumettomia päiviä olla toista viikkoa..... vai miten se oli ;)

Itselleni hyvin paljon tutumpaa olisi tämä sunnuntaimoodi.

sunnuntaisetti
Mikä sitten viimeistään saa kuitenkin lähtemään lenkille? No tämä kuvassa näkyvä taktiikka - joka toiminee erinomaisesti myös seuraavissa tilanteissa:

"Eihän sulla tänään ollut työpäivä eihän?"
"Mutku mä en oo koskaan saanut ruokaa!"
"En se minä ollut!"
anelutaktiikka
Toinen motivaattori on ystävä, joka pommittaa "Lenkille? - Salille?" - viesteillä.
Kuvassa näkyvä Kata (joka on muuten ärsyttävän tehokas) kirjoittaa myös huikeesta elämäntapamuutoksestaan "Mun elämä (klikkaa tästä)"-blogissa jota kantsuu käydä lukemassa.

Oikealla aktiivisuus, vasemmalla tekoselitykset
HIRRRVEEN onnellista (ja tehokasta) alkanutta viikkoa kaikille. <3

Hektisen elämän hetkessä eläjä.

Hirrveen kiireinen elämä verottaa blogikirjoituksia - aijaijaij!

Tällä hetkellä päivät koostuu lähinnä töistä, lapsista (tähän kategoriaan sisältynee myös se karvainen yksilö), töistä, salista, töistä... Mutta pakko myöntää, että näin vilkkaalle (voidaan käyttää myös termiä tasapainoton) luonteelle se sopii erinomaisesti.
Promohommia on riittänyt normaalin työn ohella hyvin ja tuntuu että olen ihan liekeissä!
Tässä elämänvaiheessa laitetaan organisointitaidot todelliselle koetukselle, kun on pidettävä niin valtavan monta lankaa kädessä samanaikaisesti.
Suuret kiitokset kuuluvat kuitenkin mummulaan ja ystäville tuesta ja avusta. <3

Valmistautuminen näille promokeikoille on ollut myöskin aivan mahtavaa vaihtelua. 
Tennareiden sijaan jalkaan sujahtaakin korkokengät ja se normaali homssuinen olemus yritetään peittää astetta työläämmällä meikillä - takkujen kampaamista unohtamatta.
Siinä sitten hissin peilin edessä on pakko ottaa itselleen oikein kuva muistoksi, kun kerrankin peilistä katsoo hitusen enemmän ihminen kuin epämääräinen (ja väsynyt) suttura.

pöö
Ja mistä tietää, että tulossa on promopäivä?
NO aamun KAHVIKUPISTA.

Siihen ne punat sitten jäikin.
Isänpäiväkin tuossa meni ja pakko myöntää, että sekin tuli (tänäkin vuonna) täysin yllätyksenä. Iskä kutsui syömään ja meikäläinen urpona heti kysymässä: "Ai ihan muuten vaan?!".
Olen maailman surkein päivämäärissä - tai oikeastaan kaikessa, mikä pitää muistaa.
Luojalle kiitos, että mulla on valtavan ymmärtäväinen perhe-, ja ystäväpiiri. <3

Tajusin kuitenkin saapua isänpäivälounaalle ajallaan ja sain napattua loistavan tilannekuvankin, joka kertoo mun iskästä enemmän kuin tuhat sanaa.
Siinä se pelaa omaa poikaansa vastaan pöytälätkää lastenlasten kannustamana ja nauraa kovaäänisesti (kuten meidän suvussa tapana on.) Iloitsee ja nauttii elämästä. Ja tartuttaa sitä fiilistä meihin muihin.
Ja jos tilanne sen vaatii, se halaa ja sanoo: "Kaikki järjestyy." <3
Semmonen on meidän iskä.

<3
Nyt on aika sujahtaa peiton alle ja kerätä energiaa huomiselle päivälle.
Lienee positiivista, ettei ollut nyt tarvetta avautua elämän epäkohdista - siispä hyvällä fiiliksellä huomiseen.
Tää suttura elää nyt hetkessä! <3

P.S. Äitillekin extrakiitos - kaikesta, Sä tiiät <3

Elämän hyvää ja pahaa.

Salipäivä - ja meikäläisen voisi palkata näihin kuntoklubeihin ihan vaan yleisen viihdyttäjän rooliin. Vuorossa oli kuntosalisekoiluja osa 2.

Edistystä tapahtui pukuhuoneen valinnassa -  tällä kertaa hoksasin valita naisten puolen.

Lämmittelylaite osoittautui kuitenkin haasteeksi. 
Kun viimeksi olen ollut juoksumaton päällä, oli valintanappeja noin suunnilleen kaksi - on ja off.
Nyt on nappia, ohjelmaa, vimpulaa, pimpulaa, kosketusnäyttöä, telkkaria - lista on loputon. 

Siirryin epätoivoisesti laitteesta toiseen puhisemalla, miten mikään lähes kymmenestä laitteesta ei toimi (paitsi tietysti ne, joissa jo juostiin.) 
Vauhtini jokaisella matolla hipoi lähes yhden kilometrin tuntivauhtia. 
Kyllä - HIIVIN siinä salin keskeisimmällä paikalla, jokaisella vapaalla juoksumatolla vuoron perään.

Kiitos avuliaan mieshenkilön, joka varmaan saatuaan viihdytysmittarin täyteen päätti tulla avuksi. Harmi, ettei samainen henkilö ollut auttamassa yrittäessäni väkertää loppulämmittelyt samassa laitteessa. Luovutin. 
Juoksumatto 1 - Salisuttura 0 pistettä.

Jotain siinä välissä ehkä onnistuin kuitenkin tekemään oikein, sillä hiki tuli pintaan ja kroppa puski vapinaa (niillä säälittävilläkin painoilla.)
Jälkikipua ja tuskaa odotellessa...

Mutta HEI - nyt tärkeää asiaa, sillä MOVEMBER ON TÄÄLLÄ!
Miehet tottakai kasvattaa ne mursunsa nyt oikein tuuheiksi, mutta Siskot päätti myös tehdä asialle jotain. 
Käykäähän kurkkaamassa (ja tykkäämässä) TÄSTÄ LINKISTÄ (Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut) <3

Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut

Ja sitten niihin hetkiin, jotka vievät ajatukset aivan toisenlaisiin mielentiloihin.
Vertaistuen parissa on nyt viimeaikoina noussut pintaan aivan liikaa huonoja uutisia ja tuntuu, että näinä hetkinä olen aivan hukassa.
En osaa sanoa mitään. Haluaisin vain sulkea silmäni - ikäänkuin se ei olisi tottakaan.

On uskomatonta, että kaiken sen tuen jälkeen, mitä tämän blogini kautta olen itse saanut - en osaa vastaavassa tilanteessa sanoa mitään. En kertakaikkisesti mitään järkevää.
Tulee järjettömän itsekäs olo, kun en vuolaasti tartu toimeen ja avuksi. Tueksi.
Kaikki kiteytyy vain tuohon yksinkertaiseen sanaan: "Voimia!" - ja sillä tarkoitan, että haluaisin auttaa. Haluaisin poistaa syövän. Tai edes helpottaa tuskaa - vaan en voi....

Voimia siskot <3

Jumppanöyryytyksiä ja työniloja.

Ei hyvää päivää millä draivilla sainkaan tänään uuden kuntoklubijäsenyyteni käyntiin.
Oli kuulkaa lapsiparkit ja zumbat klikattu - bussiliput hommattu ja päivä aikataulutettu viimeistä minuuttia myöten.
Mielettömän tehokas fiilis!

Vaan sen mä sanon, että EI IKINÄ enää zumbaa - ja senkin mä sanon, että "helpot koreografiat - Taso 1" my ass!
Olisi ollut hitokseen paljon järkevämmän näköistä vaikka seistä koko tunti keskellä salia, sen sijaan että läiskii vieruskavereita jaloilla ja käsillä minkä vain suinkin salsan tahtiin ehtii.
Juu, kyllä siinä hiki tuli - kun yritin väistellä muuta zumbakansaa ja esittää mahdollisimman näkymätöntä. Tuloksetta.

Ja jotta totaalinen nöyryytys saatiin varmistettua, oli erinomainen idea marssia tunnin päätteeksi suoraan miesten pukkariin.
TADAA.

Kiitos ja anteeksi.
(Enkä edes halua tietää mitä onnistun saamaan aikaiseksi huomenna kuntosalin puolella)

Työrintamalla sen sijaan puhaltaa uudet tuulet ja olenkin asiasta erittäin innoissani.
Toimistorottauden vastapainoksi olen saanut keikkaluontoista työtä promohommista! 
Olen päässyt vihdoin ja viimein jakamaan innokkuuttani (ja loputonta virnettäni) myös ihan oikeille ihmisille tietokoneen ruudun sijaan.
Kokeilin siipiäni kyseisellä alalla nyt ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan uuden kauppakeskus Goodmanin avajaisissa.
Mieletön fiilis kun pääsee tekemään jotain aivan totaalisen erilaista kuin koskaan ennen.

Huikeiden työpäivien kohokohtia oli tietysti mm. tapaaminen tämän iki-iloisen Didin kanssa, mutta en voi kyllä liikaa painottaa miten upea työporukka meillä oli mukana. Törkeen upeita mimmejä!


Sitten taas ihmisten lämminhenkisyyteen ja asioihin jotka saavat tämänkin muijan sanattomaksi.
Sain yllättävän postilähetyksen, enkä voinut uskoa silmiäni.


IHANATVILLASUKKAROOSANAUHATENNARIT. Muuten vain.
Enkä nyt vieläkään osaa sanoa mitään muuta kuin KIITOS Merja <3

Sydänsururintamalla pari muuttujaa, mutta jääköön ne nyt toistaiseksi sivummalle. Nämä tunnepuolen muuttujat kun eivät ole tämän sutturan nupissa mitenkään erityisen mahdottomia hetkiä.
Päivä kerrallaan ja toiveikkaana eteenpäin <3

P.S. Kummut voivat mainiosti. Ei havaittuja muutoksia.

Kriisistä kriisiin.

2. Vuosikontrolli takana ja mukaani uutena tietona tarttui oikeastaan vain raportti kummuista: 
"Nämä ovat liian pinkeät mammografiaan.".

Jatkoseuranta hoidetaan siis pelkän ultraäänen turvin, joka kyllä lämmittää omaa mieltäni melkoisesti. 
Omien mammografiakokemusteni perusteella voisin melkein väittää, että näidenkin kumpujen pienet implantit kokisivat elämänsä räjähdyksen joutuessaan niiden armottomien lasilevyjen väliin.
Siinä puristuksessa nimittäin tuhdimmatkin kummut alkaa muistuttaa lähinnä lättytaikinaa.
*puistatus*

Mutta sitten pikkusen kilahtaneeseen arkeen.

Aamut aloitetaan hellyydellä ja kahvilla, jotta saadaan päivät positiivisesti käyntiin. 

Morning
Tosin siinä, missä tämä karvaturre on nostanut eräänkin kerran meikäläisen sohvalta rypemästä lenkille, on samainen rontti onnistunut vastapainoksi myös sulkemaan poistumistiet tarpeen vaatiessa. Väylä avataan, jos spanieli pääsee mukaan.

Pääsy kielletty. Ilman spanielia.
Olen pitänyt itseni kiireisenä, jotta ei tarvitse istua alas vain mietiskelemään. (Siinä lajissa olen meinaan erittäinkin aktiivinen.)
Tässä apuna on toiminut uskollinen ystäväni Kata, jonka kanssa on nyt harjoitettu mm. "lenkki, pipari-, ja suklaaterapiaa". Kiitos "aina valmiudesta" Kata <3

Tämän lisäksi ovelleni ilmestyi eilen ystävä vanhan kodin naapurista. Ojensi lahjan ja sanoi sen huutaneen kaupassa mun nimeä - "muuten vaan."
OIKEESTI <3
Se on pehmeä, suuri ja niin PÖLLÖINEN peitto. Ja mä olen niin onnellinen, häkeltynyt ja kiitollinenkin. Taas.

pöllöjen pöllö
Mutta kun ystäväterapiat päättyy ja ilta-aika alkaa - alkaa myös (ei niin järkevä) ajatuksenjuoksu. Istun ja fiilistelen villasukat jalassa kynttilänvalossa sohvalla syvässä hiljaisuudessa. 
Pohdin, miten tämä elämä nyt näin meni. Kolmekymppiä lähenee ja tässä mä kriisaan ihan Bridget Jonesina yksinäisyyttäni.
En mä tilannut syöpää. En mä tilannut sydänsurujakaan. Sain molemmat.

On vain uskottava, että joku syy siihenkin on.
Syöpä vahvisti, mutta ei näemmä tarpeeksi, joten ruoskitaan nyt varmuuden vuoksi vielä vähän niillä sydänsuruilla.
Mutta kun mä tän vielä kestän, niin sit mä oon RAUTAA! <3

Ei muuta kun asenne kohilleen ja hulluttelemaan! Kerran me vaan eletään <3


P.S. Juu ei oo oma - vaan irtohäntä. Olkoon se osa sitä kriisitukkaa.

Malja ystävyydelle.

Seuraa tunnustus. Itsekuririntamalla on tapahtunut ratkeaminen.
Alku oli NIIN lupaava (kuten aina) ja tein jopa oman elämäni historiaa menemällä elokuviin ILMAN NAMIA - ja vieläpä yksin.

Tästä se alamäki sitten alkoikin. Mäkkärin luukun kautta kotiin ja pieni lipsahdus irtokarkkipussille.
Litsari poskelle ja uuteen nousuun! 

Mutta viis ruokavalioista ja treeneistä. Nyt on elämässä tärkeämpiäkin asioita.

Olen aiemminkin vouhkannut ystävyyden tärkeydestä ja nyt aion tehdä sen taas.
Tiedättehän sen tunteen, kun yritätte ystävien kanssa kokoontua yhteen, mutta yhteisen päivän löytäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätön haaste?

Kokemuksesta voin kertoa, että se ei vaadi kuin yhden sydänsurun aiheuttaman romahduksen, ja ystävät on siinä - parin tunnin varoitusajalla.

<3
"Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat"

En voi kylliksi kiittää teitä murut <3
 (Ja vaikka viini onkin ystävä, kiitokseni ei ollut tarkoitettu suoranaisesti sille)

Hitokseen räiskyvät pari vuotta takana. Mitä nyt vähän syöpää ja sydänsuruja, mutta perkele mua varten on vielä parempiakin suunnitelmia!!
Ja mikä tärkeintä - huomiseenkaan ei tartte rämpiä yksin.
<3

P.S. Kirjoittajan henkisen takaiskun (ja pikkusen kilahtaneen elämäntilanteen) vuoksi blogi saattaa sisältää pieniä määriä vollotusta, hempeilyä, sekavia ajatuksia ja turhaa lätinää.
Mut se on elämää se.

Simsalabim - Ja tykit katos!

HÄLYTYS!
Pyhät kummut pienenee! Eikä mun tykit ehtineet nähdä edes bikinikautta!!

 Kumpulaboratoriossa tehdyn havainnon mukaan turvotus on reilusti laskenut ja "luonnollinen pehmeys" saapunut keskuuteemme. Liikettä myös havaittavissa sormella tökättäessä.

No tiedossahan oli, että selästä otettujen kielekkeiden tarkoitus on elää myös muun kropan mukaan; Jos syön itseni isommaksi, kummutkin saavat osansa. Ja taas vaihtoehtoisesti pienenevät mahdollisen luihustumisen myötä.
Jos nämä kummut kuitenkin ovat yhtä levottomat kuin kantajansa mieli, niin vielä en lähtisi juhlimaan lopputuloksella - se tulos selvinnee nimittäin vasta kun sydänkäyrä on suora.

Ei suoristeta sitä käyrää nyt kuitenkaan vielä, joten terveysrintamalla menee erinomaisesti - ei lipsumisia.
En saata edes uskoa, että olen pysynyt päätöksessäni jo kolmenkymmenenseitsemän tunnin ajan.
Halleluja ja rasti seinään.

Aamulenkkikin suoritettu uskollisesti terapiaakin hyvin läheisesti muistuttavassa seurassa (kiitos ja anteeksi Kata) <3
Itseasiassa sen lisäksi, että samainen rouva on nyt jo useamman kerran nostanut tämän pikkusen kilahtaneen leidin melkoisesta ajatusten suosta, on kyseinen monikäyttöinen rouva myös taikonut mulle tämän jo edellisessäkin kirjoituksessa vilahtaneen kriisitukan tuosta vain!


Otsatukkahan tunnetusti nuorentaa ja sopii täten lähes kolmekymppiselle, pikkusen kilahtaneelle, ikäkriisiselle yksilölle erinomaisesti.
....Tai no ainakin sillä peittää otsaan ilmestyneet kiukkurypyt nyt ensisijaisesti...

Näillä mennään kohti loppuviikkoa! <3

P.S. Maanantaivalittajille terveisiä - ollaan jo melkein voiton puolella ja perjantai häämöttää jo! JAKSAA JAKSAA!

maanantai on aina hyvä päivä aloittaa.

Moneskohan kerta toden sanoo, mutta tänään (yllättäen maanantaina) olen päättänyt ottaa itseäni jälleen niskasta kiinni.
Viikonlopun herkut pyrkivät korvista(kin) ulos, eikä yhä vain alaspäin valuvat pakaratkaan järin innokkailta nykytilanteesta näytä.
Tilanne vaatii toimenpiteitä!
Lenkkivaatteet ylle ja menoks
Aamu siis aloitettu kävelylenkillä, motivaation keräyksellä ja ruokavalion uudelleen suunnittelulla.
Nää alkuinnostukset on niin mahtavia (ja niin nähty).
Aivan täpinöissä laadin tulevan kauppalistan, marssin kauppaan määrätietoisesti ja tunnen suurta ylpeyttä kävellessäni karkkihyllyn OHI pysähtymättä.
Kassalla tyytyväisyys kasvaa, kun omasta korista löytyy vain vihanneksia, kanaa, rahkaa, marjoja, pähkinöitä, kananmunia jamitänäitänyton.
Naapurin korissa on herkkuja - hyihyi ja valtava määrä paheksuntaa.

omatekoista näkkäriä
Kotona aloitan kokkailun välittömästi (mm. kuvassa näkyvän näkkärin) ja muistan taas miten terveellisestäkin saa hyvää - kunhan ei vaan ole kiire.

KIIRE - Siinäpä tuo kaiken paha alku ja juuri. (Ja laiskuus, mutta sitähän ei myönnetä - sitä varten on tekoselitykset)
Omalla kohdallani kaikki menee pieleen juuri siksi, etten suunnittele syömisiäni ja kiireessä nappaan mitä käteen tarttuu. Ja kun nälkä ehtii kasvamaan äkkiseltään sietämättömäksi, on siihen vaivaan vain yksi mielenrauhan tuova lääke - sokeri.
Kuka perkele keksikin tehdä siitä niin taivaallisia asioita?

Näinkin huikean, kuin kymmenen tunnin terveellisen ruokavalion noudattamisen perusteella voin ylpeänä todeta, että sokeri ei ole käynyt tänään liiemmin mielessä - suusta nyt puhumattakaan.
Mitalit jakoon ja rahkaa huuleen!
aamujuoma
Nyt kun olen vihdoin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tästä poistetusta räpylästä ei oikeasti löytynyt syöpää ja tajunnut, etten joudu uuteen hoitorumbaan - olen kuitenkin miettinyt jonkin verran patologin löytämää kasvainta.
Miettinyt, miten onnekas olin - jälleen kerran. Jos kasvain tosiaan olisi muuttunut ajan kanssa pahalaatuiseksi, kuten lääkäri kertoi - miten tässä olisi taas käynytkään?

Ja kun nyt todistetusti olen tällainen maanantaikappale, johon syöpä on koittanut pyrkiä (rintoja etäisesti muistuttavien räpylöiden kautta) jo ainakin kerran, niin näitä elämäntapoja lienee parasta parantaa nyt kun siihen on jälleen annettu mahdollisuus.
Tällä muijalla kun ei ole tapana uskoa yhdellä kertaa.

Näissä kiitollisuuden fiiliksissä on siis hyvä hetki lähteä uuteen nousuun! <3
(En edes muista montako uutta nousua tämänkin blogin aikana on ollut - mut hei se on pakko yrittää)

P.S.
Uhmasin tänään päiväunilla toipumisohjeita kolmella päivällä ja kellahdin kyljelleen. TAIVAS <3

Treenimuija - tai sitten ei.

Piipahdin tänään taas kirurgin pikaisella vastaanotolla vaihtamassa haavateipit ja tsekkauttamassa mahdolliset nestekertymät. Haavat on parantuneet mallikkaasti eikä nestettä ole enää kertynyt. Tilanne siis huippu hyvä! <3

Kirurgin vastaanoton jälkeen pääsin fysioterapeutin runnottavaksi. Voi sitä kipua ja tuskaa, mutta kun kainalon imusuonet sanoivat NAPS, kipu ja kiristys olivat tipotiessään. Täydellistä!
Nyt vain uusilla jumppaohjeilla viikko eteenpäin ja sitten uudelleen tuohon ihanan kamalaan käsittelyyn.

No mutta olipa kerran yksi sunnuntainen iltapäivä, kun eräs nimeltämainitsematon, leikkauksesta toipuva (malttamaton) muija päätti pukea lenkkikamat ylle ja porskuttaa ulkoilmaan tarmoa täynnä. 

Hirvee uho.
Neljän kilometrin tarpomisen jälkeen vastaan tuli jotain mahtavaa.

Huhhuh
Ei liene epäselvää, että tämä sama nimeltämainitsematon pjönttö näki edessään mielettömän motivaation ja suunnitteli jo mielessään nousevansa nämä neljäsataakaksikymmentäkuusi rappusta useampaan kertaan, useammalla eri tavalla - kyseinen treenihän koskettaa vain alakroppaa - kehon pilkottu osa ei tulisi kärsimään -  VIRHEARVIO.

Kärsimään tuli koko muija.
Ja näiden neljänsadankahdenkymmenenkuuden rappusen nousu ei todellakaan ollut mikään treeni - se oli kidutus ja nöyryytys samassa paketissa.
Se tunne kun (ensimmäisen ja viimeisen kierroksen) puolessa välissä maksimisykkeet nousee aivan uusille leveleille - et kykene jatkamaan ylöspäin, etkä kehtaa palata alaspäin. 
Kun naurettavan pitkän tauon jälkeen syke laskee taas tasolle jolla pystyy hengittämään, on mahdollisuus siirtyä pikkuHILJAA kohti uutta määränpäätä - KOTIIN.

Kokemusta rikkaampana määränpäähän saapui nöyrä ja väsynyt muija.
Toistaiseksi keskitytään siis villasukkiin, kynttilöihin ja sohvaan. <3

Ei syöpää.

Kirurgin tapaaminen meni perjantaina erittäin positiivisissa tunnelmissa.
Sain heti tapaamisen alussa huojentavat uutiset - poistetusta rinnasta ei löytynyt syöpää!!!!!

Ihan niin yksinkertaisilla uutisilla ei kuitenkaan päästy. Rinnasta oli löytynyt harvinaislaatuinen (aika yllättävää tälle maanantaikappaleelle) kasvain, joka tällä hetkellä oli hyvälaatuinen, mutta olisi ajan kanssa mahdollisesti muuttunut pahalaatuiseksi. (Monitaitoinen pirulainen)
Tässä kohtaa en voi kuin huokaista helpotuksesta ja olla onnellinen, että päädyin terveen rinnan poistoon ja tuntea suurta kiitollisuutta näitä ammattilaisia kohtaan, jotka puolsivat toivettani.
<3
Käynnin lopuksi kirurgi tarkisti vielä leikkaushaavat ja punkteerasi selästä kertynyttä nestettä pois. Sain myös ajan fysioterapeutille kiristyksien,sekä onnettomien liikeratojen vuoksi.

Poistuessani vastaanotolta hoitajalla oli Roosanauhapäivän kunniaksi yllätys.
Tällainen aivan ihana Liv Box -kauneuspaketti, joita ymmärtääkseni jakoivat rintasyöpään sairastaneille?
Ihana ele - ihana paketti <3
Liv box
Tällaisen perjantaisen aamun jälkeen ei viikonloppu kertakaikkisesti voinut mennä mitenkään mönkään. Hymy oli korvissa ja päässä soi vaan ne kaksi täydellistä sanaa:
"EI SYÖPÄÄ <3"

Sairaalareissun jälkeen lähdimmekin porukalla kohti Tamperetta katsomaan Riku Suokkaan tulkintaa "Luolamies"  ja en voi kuin lämpimästi suositella kyseistä esitystä.
AIVAN HUIKEAN HAUSKA joka todellakin osu ja uppos!
Erityisesti suosittelen pariskunnille!

Paluumatkalla "poikkesimme" Lahden Fitnessmessujen kautta ja huhhuh kun oli taas tiukkaa Irmaa ja Jormaa paikalla.
Tämähän tiesi taas huikeeta motivaatiopläjäystä omalle kohdalle ja nyt kaipuu salille on entistä suurempi.
Uusi jäsenyys lähisalille alkaa marraskuussa, joten pikku hetki on vielä odotettava.
On vaan niin vaikea uskoa että ei ole fyysisesti vielä "rehkimiskunnossa" kun henkinen puoli olisi jo täysin valmis!
Kävelylenkeillä mennään siis vielä toistaiseksi...

Yleisesti mieli on nyt ihan valtavan virkeä, onnellinen, energinen ja iloinen.
Just nyt ei pelota ja aion nauttia siitä. (Näin levottomassa päässä tilanne kun voi muuttua minä hetkenä hyvänsä)
<3

Vielä suuren suuri kiitos kaikille teille jotka olette lähettäneet IHAN HILLITTÖMÄN MÄÄRÄN kannustuksia! Mieltä lämmittävää kertakaikkiaan <3

P.S. Ei syöpää - jumpanpiude!!!

Mieltä nostattava pöllöalttari ja vähän lööppejä.

Uskomatonta mutta totta, alan pikkuhiljaa tottumaan selällään nukkumiseen. En kuitenkaan niin paljon, että tämän pakollisen kuukauden jälkeen siitä tulisi tapa, mutta kuitenkin sen verran, että saan jo nukuttua yllättävän hyvin (ilman lääkebuusteja).

Eilisaamu alkoi supermukavasti kävelylenkin merkeissä ja paluumatkalla vastaani köpötteli melkoinen näky.
Luontoystävällisempi hakkuukone
Vähän erilainen metsätyöryhmä!
Kaupunkimme suorittaa hakkuutöitä lähialueella ja perinteisten meteliä pitävien (ja saastuttavien) hässäköiden sijaan hakkuutöitä suorittikin tällainen vähän luontoystävällisempi menopeli.
Tulin ihan valtavan hyvälle tuulelle tästä näystä. Melkein epätodellisen ihanaa (ja ennenkaikkea nerokasta) <3

Tänään sen sijaan lampsin aamulla poikkeuksellisesti aamukahville kahvilaan ja silmilleni hyppäsi melkoisen tutunnäköinen kuva.


Juttu ei siis suinkaan ole _minusta_ vaan käsittelee syöpähoitoja, mutta tuota Merja Yeungin ottamaa kuvaa oltiin käytetty nyt uudemman kerran kyseisen lehden jutussa.

Kyllä siinä meinasi kahvit mennä väärään kurkkuun lukiessani juttua, jossa mainittiin uusista kummuistani ja kuinka ne on rakennettu "selästä otetusta nahasta."
Hirvittävän paljon kätevämpäähän se olisikin ollut - ottaa selästä pelkkää nahkaa. Tällöin "kumpuihin" oltaisiin kyllä saatu sitä hyvinkin tuttua luonnollisuutta, mitä niissä aiemminkin lähes pelkästään olikin.
Suuri kiitos kuitenkin kirurgille, joka otti selästä muutakin kuin nahkaa ;)

Mutta miten ois - saako syksyä hehkuttaa vähän lisää?
pöllöalttari
Ja mähän hehkutan!
Vaikka on synkkää, märkää ja pimeetäkin niin jollain kummallisella tavalla nautin siitä.
Ja mikä ihana "tekosyy" laittaa ne villasukat jalkaan ja fiilistellä kynttilöiden luomaa tunnelmaa.
Mun pöllöalttari on NIIN taas rakennettu <3
Ja nyt kukaan Tuuve Tietopankki ei ala sieltä huutelemaan, että "kynttilät on kyllä tosi epäterveell......" Lalalalalalalalala.... MÄ EN KUULE!! Mä vaan nautin <3

Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen leikkauksesta. Pohdin ennen leikkausta onko koko sirkus kaiken sen riskin ja paniikin arvoista, mutta nyt jälkikäteen on pakko todeta sen todellakin olleen.
Vielähän ei ole tiedossa miten paljon etenkin selkäpuolen operaatiosta jää "harmia" tulevaan, mutta siitäkin huolimatta olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen.

Nyt lähden fiilistelemään taas kynttiläalttarin antimia <3

P.S. Vaikka niin valtavasti nautinkin kasvavista hiuksistani, tarttiskohan tälle reuhkalle alkaa kohta kuitenkin jo tekemään jotain?
Hyvää huomenta.

Syksyiset semipööfektit päivitykset

Niin karvaturri on saapunut kotiin ja ensimmäinen rauhallinen kävely suoritettu kunnialla!
turrre.
Eipä vaan meinannut otusta omakseen tunnistaa, kun oli turkki kynitty niin vimpan päälle. Nythän se näyttää ihan englanninspringerspanielilta - Hannu Karpon levottoman karvahatun sijaan.
Kiitos Susann <3

Elämme jälleen jännittäviä aikoja (vaikka jotenkin taas kuvittelin niidenkin olevan jo tältä osaa ohi.)
Keskustelin tänään kirurgini kanssa (perjantain) tulevasta käynnistä ja tiedustelin mitä käynti koskee. Asia koskee patologin vastausta nyt poistetun rinnan tutkitusta kudoksesta. Rinnastahan tosiaan löytyi jotakin "muutoksia" ennen leikkausta, jotka nyt sitten on tutkittu.
Kirurgi kertoi, että heillä on huomenna jonkin sortin "kokous" asian tiimoilta, jossa kokoontuu sekä syöpälääkäri, patologi, että kirurgi. 
Omaan korvaani tämä kuulostaa vakavalta, mutta kirurgi kyllä sanoi tämän olevan ihan normaali käytäntö. Mikä sitten on normaalia - se selvinnee myöhemmin :)
Perjantaita odotellessa - jaiks!

Sitä ennen on hyvä hetki nauttia pimenevistä syysilloista ja sitä myöten tässä kodissa syttyvistä kynttilöistä. Mä niin rrrrakastan kynttilöiden luomaa tunnelmaa <3
Villasukat ja kynttilät - vielä kun tässä sohvalla olisi kainalo johon nyt käpertyä niin tää olisi suorastaan täydellistä. Semipööfektillä nyt kuitenkin mennään ja sekin riittää.
syysonnea
Boobsirintamalla on tehty uusi havainto - luonnollisen pehmeyden puutteen lisäksi kummut ovat eriparia. Toinen on tipahtanut astetta alemmas ja toinen jatkanut kasvuaan sivusuuntaan. 
 Haittaakse? 
No ei todellakaan haittaa - pääasia ettei kumpikaan ole vielä paennut takaisin selkäpuolelle.

Miten pää sitten jaksaa? Vieläkö kilahtelee?

Ei pahasti, mutta herkillä käydään edelleen. 
Naurua toki riittää, mutta kyyneleetkin yllättävät aika ajoin - välillä on taikuri itsekin ihmeissään.

Mikä kuitenkin tärkeintä, ympärillä on aika suuri tukijoukko joten yksin ei tarvitse kyyneleitään jakaa.
<3
Google tietää.

Ja aina vaan paranee.

Viime torstai osoittautui loisto päiväksi, sillä pääsin vihoviimeisestä dreeniletkusta eroon. Haavapolilla vetivät letkun suit sait sukkelaan ihon alta ja olosta tuli hirvittävän kivun jälkeen hyvinkin vapautunut.

Muutenkin toipuminen on edennyt uskomatonta vauhtia ja siitä on syytä olla kiitollinen.
Kipulääkkeet ja antibiootit ovat myös historiaa - näistä epämiellyttävistä ilta-annoksista puhumattakaan..
Ilta-annos
Vaikka toipuminen eteneekin ja lääkkeet ovat jääneet päiväjärjestyksestä pois, ei olo suinkaan ole vielä "normaali."
Väsymyksen lisäksi yhä tuntuu, kuin ylleni olisi puettu panssariliivi - joka puolelta kiristää ja yläkropan liikkuminen tuntuu tönköltä. Käsien liikeradat ovat olemattomat, eikä nopeat liikkeet vain kertakaikkisesti suju. 

Pötkötellessä on turha haaveilla kylkiasennosta - selällään on oltava vaikka miten puuduttaisi. 
Ja selkäasentohan tietää puutumisen lisäksi myös melkoisen epäilyttävän näköistä kampausta takaraivolla.

Takku
Yhä tulee kurkittua paidankin alle ja ihmeteltyä kumpuja. Siinä ne tosiaan ovat - kaksin kappalein. Melkoiset tykit ne kyllä on -  testimielessä hellän puristuksen suorittanut henkilökin tiesi palautteessaan kertoa, että "luonnollinen pehmeys jää uupumaan".

In my opinion testinkin suorittaneen tahon sopii olla kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen tähän "luonnollisen pehmeyden puutteeseen" sillä vertailun lähtötilanteessa testattavalla kohteella oli vain yksi pitkä, kuiviin imetty nahanräpylä - (tyhjäksi kansallispuvuntaskuksikin ristitty) jossa pehmeyttä ei ollut nimeksikään - luonnollisuutta (ja kilometrejä) tosin sitäkin enemmän ;)
Ja mikä parasta - nää luonnottomat tykit on myös syövättömät! <3

No ilonpilaaja sanois, että faktat tiskiin - syöpää nämäkään tykit ei 100% estä. Aina löytyy materiaalia, johon majoittua uudelleen, mutta nyt uusiutumisriski on sen verran paljon pienempi, että itse ainakin aion huokaista helpotuksesta ja luottaa tulevaan. <3

Viikonloppu menikin taas mökkimaisemissa ja kehon levon lisäksi pääsin jälleen hoitamaan myös henkistä puolta hyvässä seurassa.
Järvellä
Kalastus on yksi niistä lukemattomista hyvän mielen tekemisistä joita tiedän. Vielä kun aurinko paistaa, vesi on tyyni, kala syö ja lämmin sauna odottaa mökillä niin siinä jos jossain mielikin lepää.

Viikonlopun jälkeen koittikin sitten "arki" ja hain lapset kotiin. 
Näin yhden päivän äidin velvollisuuksia taas hoitaneena olo on väsynyt mutta onnellinen <3
Huomenna haetaan pojan kanssa vielä perheen karvaisin kaveri kotiin, niin saadaan "ilo ylimmilleen" :) 
Tervetuloa vilpitön hännänheilutus ja kävelylenkit = varmasti jälleen nopeampi toipuminen.

Nyt alkaa väsy painamaan sen verran lujasti, että on aika suunnata petiä kohti. Toivotan kaikille oikein hyvää yötä ja palaan varmaankin huomenna kertomaan lisää ajatuksia - niitä kilahtaneitakin.
<3

Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...