Kriisistä kriisiin.

2. Vuosikontrolli takana ja mukaani uutena tietona tarttui oikeastaan vain raportti kummuista: 
"Nämä ovat liian pinkeät mammografiaan.".

Jatkoseuranta hoidetaan siis pelkän ultraäänen turvin, joka kyllä lämmittää omaa mieltäni melkoisesti. 
Omien mammografiakokemusteni perusteella voisin melkein väittää, että näidenkin kumpujen pienet implantit kokisivat elämänsä räjähdyksen joutuessaan niiden armottomien lasilevyjen väliin.
Siinä puristuksessa nimittäin tuhdimmatkin kummut alkaa muistuttaa lähinnä lättytaikinaa.
*puistatus*

Mutta sitten pikkusen kilahtaneeseen arkeen.

Aamut aloitetaan hellyydellä ja kahvilla, jotta saadaan päivät positiivisesti käyntiin. 

Morning
Tosin siinä, missä tämä karvaturre on nostanut eräänkin kerran meikäläisen sohvalta rypemästä lenkille, on samainen rontti onnistunut vastapainoksi myös sulkemaan poistumistiet tarpeen vaatiessa. Väylä avataan, jos spanieli pääsee mukaan.

Pääsy kielletty. Ilman spanielia.
Olen pitänyt itseni kiireisenä, jotta ei tarvitse istua alas vain mietiskelemään. (Siinä lajissa olen meinaan erittäinkin aktiivinen.)
Tässä apuna on toiminut uskollinen ystäväni Kata, jonka kanssa on nyt harjoitettu mm. "lenkki, pipari-, ja suklaaterapiaa". Kiitos "aina valmiudesta" Kata <3

Tämän lisäksi ovelleni ilmestyi eilen ystävä vanhan kodin naapurista. Ojensi lahjan ja sanoi sen huutaneen kaupassa mun nimeä - "muuten vaan."
OIKEESTI <3
Se on pehmeä, suuri ja niin PÖLLÖINEN peitto. Ja mä olen niin onnellinen, häkeltynyt ja kiitollinenkin. Taas.

pöllöjen pöllö
Mutta kun ystäväterapiat päättyy ja ilta-aika alkaa - alkaa myös (ei niin järkevä) ajatuksenjuoksu. Istun ja fiilistelen villasukat jalassa kynttilänvalossa sohvalla syvässä hiljaisuudessa. 
Pohdin, miten tämä elämä nyt näin meni. Kolmekymppiä lähenee ja tässä mä kriisaan ihan Bridget Jonesina yksinäisyyttäni.
En mä tilannut syöpää. En mä tilannut sydänsurujakaan. Sain molemmat.

On vain uskottava, että joku syy siihenkin on.
Syöpä vahvisti, mutta ei näemmä tarpeeksi, joten ruoskitaan nyt varmuuden vuoksi vielä vähän niillä sydänsuruilla.
Mutta kun mä tän vielä kestän, niin sit mä oon RAUTAA! <3

Ei muuta kun asenne kohilleen ja hulluttelemaan! Kerran me vaan eletään <3


P.S. Juu ei oo oma - vaan irtohäntä. Olkoon se osa sitä kriisitukkaa.

Malja ystävyydelle.

Seuraa tunnustus. Itsekuririntamalla on tapahtunut ratkeaminen.
Alku oli NIIN lupaava (kuten aina) ja tein jopa oman elämäni historiaa menemällä elokuviin ILMAN NAMIA - ja vieläpä yksin.

Tästä se alamäki sitten alkoikin. Mäkkärin luukun kautta kotiin ja pieni lipsahdus irtokarkkipussille.
Litsari poskelle ja uuteen nousuun! 

Mutta viis ruokavalioista ja treeneistä. Nyt on elämässä tärkeämpiäkin asioita.

Olen aiemminkin vouhkannut ystävyyden tärkeydestä ja nyt aion tehdä sen taas.
Tiedättehän sen tunteen, kun yritätte ystävien kanssa kokoontua yhteen, mutta yhteisen päivän löytäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätön haaste?

Kokemuksesta voin kertoa, että se ei vaadi kuin yhden sydänsurun aiheuttaman romahduksen, ja ystävät on siinä - parin tunnin varoitusajalla.

<3
"Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat"

En voi kylliksi kiittää teitä murut <3
 (Ja vaikka viini onkin ystävä, kiitokseni ei ollut tarkoitettu suoranaisesti sille)

Hitokseen räiskyvät pari vuotta takana. Mitä nyt vähän syöpää ja sydänsuruja, mutta perkele mua varten on vielä parempiakin suunnitelmia!!
Ja mikä tärkeintä - huomiseenkaan ei tartte rämpiä yksin.
<3

P.S. Kirjoittajan henkisen takaiskun (ja pikkusen kilahtaneen elämäntilanteen) vuoksi blogi saattaa sisältää pieniä määriä vollotusta, hempeilyä, sekavia ajatuksia ja turhaa lätinää.
Mut se on elämää se.

Simsalabim - Ja tykit katos!

HÄLYTYS!
Pyhät kummut pienenee! Eikä mun tykit ehtineet nähdä edes bikinikautta!!

 Kumpulaboratoriossa tehdyn havainnon mukaan turvotus on reilusti laskenut ja "luonnollinen pehmeys" saapunut keskuuteemme. Liikettä myös havaittavissa sormella tökättäessä.

No tiedossahan oli, että selästä otettujen kielekkeiden tarkoitus on elää myös muun kropan mukaan; Jos syön itseni isommaksi, kummutkin saavat osansa. Ja taas vaihtoehtoisesti pienenevät mahdollisen luihustumisen myötä.
Jos nämä kummut kuitenkin ovat yhtä levottomat kuin kantajansa mieli, niin vielä en lähtisi juhlimaan lopputuloksella - se tulos selvinnee nimittäin vasta kun sydänkäyrä on suora.

Ei suoristeta sitä käyrää nyt kuitenkaan vielä, joten terveysrintamalla menee erinomaisesti - ei lipsumisia.
En saata edes uskoa, että olen pysynyt päätöksessäni jo kolmenkymmenenseitsemän tunnin ajan.
Halleluja ja rasti seinään.

Aamulenkkikin suoritettu uskollisesti terapiaakin hyvin läheisesti muistuttavassa seurassa (kiitos ja anteeksi Kata) <3
Itseasiassa sen lisäksi, että samainen rouva on nyt jo useamman kerran nostanut tämän pikkusen kilahtaneen leidin melkoisesta ajatusten suosta, on kyseinen monikäyttöinen rouva myös taikonut mulle tämän jo edellisessäkin kirjoituksessa vilahtaneen kriisitukan tuosta vain!


Otsatukkahan tunnetusti nuorentaa ja sopii täten lähes kolmekymppiselle, pikkusen kilahtaneelle, ikäkriisiselle yksilölle erinomaisesti.
....Tai no ainakin sillä peittää otsaan ilmestyneet kiukkurypyt nyt ensisijaisesti...

Näillä mennään kohti loppuviikkoa! <3

P.S. Maanantaivalittajille terveisiä - ollaan jo melkein voiton puolella ja perjantai häämöttää jo! JAKSAA JAKSAA!

maanantai on aina hyvä päivä aloittaa.

Moneskohan kerta toden sanoo, mutta tänään (yllättäen maanantaina) olen päättänyt ottaa itseäni jälleen niskasta kiinni.
Viikonlopun herkut pyrkivät korvista(kin) ulos, eikä yhä vain alaspäin valuvat pakaratkaan järin innokkailta nykytilanteesta näytä.
Tilanne vaatii toimenpiteitä!
Lenkkivaatteet ylle ja menoks
Aamu siis aloitettu kävelylenkillä, motivaation keräyksellä ja ruokavalion uudelleen suunnittelulla.
Nää alkuinnostukset on niin mahtavia (ja niin nähty).
Aivan täpinöissä laadin tulevan kauppalistan, marssin kauppaan määrätietoisesti ja tunnen suurta ylpeyttä kävellessäni karkkihyllyn OHI pysähtymättä.
Kassalla tyytyväisyys kasvaa, kun omasta korista löytyy vain vihanneksia, kanaa, rahkaa, marjoja, pähkinöitä, kananmunia jamitänäitänyton.
Naapurin korissa on herkkuja - hyihyi ja valtava määrä paheksuntaa.

omatekoista näkkäriä
Kotona aloitan kokkailun välittömästi (mm. kuvassa näkyvän näkkärin) ja muistan taas miten terveellisestäkin saa hyvää - kunhan ei vaan ole kiire.

KIIRE - Siinäpä tuo kaiken paha alku ja juuri. (Ja laiskuus, mutta sitähän ei myönnetä - sitä varten on tekoselitykset)
Omalla kohdallani kaikki menee pieleen juuri siksi, etten suunnittele syömisiäni ja kiireessä nappaan mitä käteen tarttuu. Ja kun nälkä ehtii kasvamaan äkkiseltään sietämättömäksi, on siihen vaivaan vain yksi mielenrauhan tuova lääke - sokeri.
Kuka perkele keksikin tehdä siitä niin taivaallisia asioita?

Näinkin huikean, kuin kymmenen tunnin terveellisen ruokavalion noudattamisen perusteella voin ylpeänä todeta, että sokeri ei ole käynyt tänään liiemmin mielessä - suusta nyt puhumattakaan.
Mitalit jakoon ja rahkaa huuleen!
aamujuoma
Nyt kun olen vihdoin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tästä poistetusta räpylästä ei oikeasti löytynyt syöpää ja tajunnut, etten joudu uuteen hoitorumbaan - olen kuitenkin miettinyt jonkin verran patologin löytämää kasvainta.
Miettinyt, miten onnekas olin - jälleen kerran. Jos kasvain tosiaan olisi muuttunut ajan kanssa pahalaatuiseksi, kuten lääkäri kertoi - miten tässä olisi taas käynytkään?

Ja kun nyt todistetusti olen tällainen maanantaikappale, johon syöpä on koittanut pyrkiä (rintoja etäisesti muistuttavien räpylöiden kautta) jo ainakin kerran, niin näitä elämäntapoja lienee parasta parantaa nyt kun siihen on jälleen annettu mahdollisuus.
Tällä muijalla kun ei ole tapana uskoa yhdellä kertaa.

Näissä kiitollisuuden fiiliksissä on siis hyvä hetki lähteä uuteen nousuun! <3
(En edes muista montako uutta nousua tämänkin blogin aikana on ollut - mut hei se on pakko yrittää)

P.S.
Uhmasin tänään päiväunilla toipumisohjeita kolmella päivällä ja kellahdin kyljelleen. TAIVAS <3

Treenimuija - tai sitten ei.

Piipahdin tänään taas kirurgin pikaisella vastaanotolla vaihtamassa haavateipit ja tsekkauttamassa mahdolliset nestekertymät. Haavat on parantuneet mallikkaasti eikä nestettä ole enää kertynyt. Tilanne siis huippu hyvä! <3

Kirurgin vastaanoton jälkeen pääsin fysioterapeutin runnottavaksi. Voi sitä kipua ja tuskaa, mutta kun kainalon imusuonet sanoivat NAPS, kipu ja kiristys olivat tipotiessään. Täydellistä!
Nyt vain uusilla jumppaohjeilla viikko eteenpäin ja sitten uudelleen tuohon ihanan kamalaan käsittelyyn.

No mutta olipa kerran yksi sunnuntainen iltapäivä, kun eräs nimeltämainitsematon, leikkauksesta toipuva (malttamaton) muija päätti pukea lenkkikamat ylle ja porskuttaa ulkoilmaan tarmoa täynnä. 

Hirvee uho.
Neljän kilometrin tarpomisen jälkeen vastaan tuli jotain mahtavaa.

Huhhuh
Ei liene epäselvää, että tämä sama nimeltämainitsematon pjönttö näki edessään mielettömän motivaation ja suunnitteli jo mielessään nousevansa nämä neljäsataakaksikymmentäkuusi rappusta useampaan kertaan, useammalla eri tavalla - kyseinen treenihän koskettaa vain alakroppaa - kehon pilkottu osa ei tulisi kärsimään -  VIRHEARVIO.

Kärsimään tuli koko muija.
Ja näiden neljänsadankahdenkymmenenkuuden rappusen nousu ei todellakaan ollut mikään treeni - se oli kidutus ja nöyryytys samassa paketissa.
Se tunne kun (ensimmäisen ja viimeisen kierroksen) puolessa välissä maksimisykkeet nousee aivan uusille leveleille - et kykene jatkamaan ylöspäin, etkä kehtaa palata alaspäin. 
Kun naurettavan pitkän tauon jälkeen syke laskee taas tasolle jolla pystyy hengittämään, on mahdollisuus siirtyä pikkuHILJAA kohti uutta määränpäätä - KOTIIN.

Kokemusta rikkaampana määränpäähän saapui nöyrä ja väsynyt muija.
Toistaiseksi keskitytään siis villasukkiin, kynttilöihin ja sohvaan. <3

Ei syöpää.

Kirurgin tapaaminen meni perjantaina erittäin positiivisissa tunnelmissa.
Sain heti tapaamisen alussa huojentavat uutiset - poistetusta rinnasta ei löytynyt syöpää!!!!!

Ihan niin yksinkertaisilla uutisilla ei kuitenkaan päästy. Rinnasta oli löytynyt harvinaislaatuinen (aika yllättävää tälle maanantaikappaleelle) kasvain, joka tällä hetkellä oli hyvälaatuinen, mutta olisi ajan kanssa mahdollisesti muuttunut pahalaatuiseksi. (Monitaitoinen pirulainen)
Tässä kohtaa en voi kuin huokaista helpotuksesta ja olla onnellinen, että päädyin terveen rinnan poistoon ja tuntea suurta kiitollisuutta näitä ammattilaisia kohtaan, jotka puolsivat toivettani.
<3
Käynnin lopuksi kirurgi tarkisti vielä leikkaushaavat ja punkteerasi selästä kertynyttä nestettä pois. Sain myös ajan fysioterapeutille kiristyksien,sekä onnettomien liikeratojen vuoksi.

Poistuessani vastaanotolta hoitajalla oli Roosanauhapäivän kunniaksi yllätys.
Tällainen aivan ihana Liv Box -kauneuspaketti, joita ymmärtääkseni jakoivat rintasyöpään sairastaneille?
Ihana ele - ihana paketti <3
Liv box
Tällaisen perjantaisen aamun jälkeen ei viikonloppu kertakaikkisesti voinut mennä mitenkään mönkään. Hymy oli korvissa ja päässä soi vaan ne kaksi täydellistä sanaa:
"EI SYÖPÄÄ <3"

Sairaalareissun jälkeen lähdimmekin porukalla kohti Tamperetta katsomaan Riku Suokkaan tulkintaa "Luolamies"  ja en voi kuin lämpimästi suositella kyseistä esitystä.
AIVAN HUIKEAN HAUSKA joka todellakin osu ja uppos!
Erityisesti suosittelen pariskunnille!

Paluumatkalla "poikkesimme" Lahden Fitnessmessujen kautta ja huhhuh kun oli taas tiukkaa Irmaa ja Jormaa paikalla.
Tämähän tiesi taas huikeeta motivaatiopläjäystä omalle kohdalle ja nyt kaipuu salille on entistä suurempi.
Uusi jäsenyys lähisalille alkaa marraskuussa, joten pikku hetki on vielä odotettava.
On vaan niin vaikea uskoa että ei ole fyysisesti vielä "rehkimiskunnossa" kun henkinen puoli olisi jo täysin valmis!
Kävelylenkeillä mennään siis vielä toistaiseksi...

Yleisesti mieli on nyt ihan valtavan virkeä, onnellinen, energinen ja iloinen.
Just nyt ei pelota ja aion nauttia siitä. (Näin levottomassa päässä tilanne kun voi muuttua minä hetkenä hyvänsä)
<3

Vielä suuren suuri kiitos kaikille teille jotka olette lähettäneet IHAN HILLITTÖMÄN MÄÄRÄN kannustuksia! Mieltä lämmittävää kertakaikkiaan <3

P.S. Ei syöpää - jumpanpiude!!!

Mieltä nostattava pöllöalttari ja vähän lööppejä.

Uskomatonta mutta totta, alan pikkuhiljaa tottumaan selällään nukkumiseen. En kuitenkaan niin paljon, että tämän pakollisen kuukauden jälkeen siitä tulisi tapa, mutta kuitenkin sen verran, että saan jo nukuttua yllättävän hyvin (ilman lääkebuusteja).

Eilisaamu alkoi supermukavasti kävelylenkin merkeissä ja paluumatkalla vastaani köpötteli melkoinen näky.
Luontoystävällisempi hakkuukone
Vähän erilainen metsätyöryhmä!
Kaupunkimme suorittaa hakkuutöitä lähialueella ja perinteisten meteliä pitävien (ja saastuttavien) hässäköiden sijaan hakkuutöitä suorittikin tällainen vähän luontoystävällisempi menopeli.
Tulin ihan valtavan hyvälle tuulelle tästä näystä. Melkein epätodellisen ihanaa (ja ennenkaikkea nerokasta) <3

Tänään sen sijaan lampsin aamulla poikkeuksellisesti aamukahville kahvilaan ja silmilleni hyppäsi melkoisen tutunnäköinen kuva.


Juttu ei siis suinkaan ole _minusta_ vaan käsittelee syöpähoitoja, mutta tuota Merja Yeungin ottamaa kuvaa oltiin käytetty nyt uudemman kerran kyseisen lehden jutussa.

Kyllä siinä meinasi kahvit mennä väärään kurkkuun lukiessani juttua, jossa mainittiin uusista kummuistani ja kuinka ne on rakennettu "selästä otetusta nahasta."
Hirvittävän paljon kätevämpäähän se olisikin ollut - ottaa selästä pelkkää nahkaa. Tällöin "kumpuihin" oltaisiin kyllä saatu sitä hyvinkin tuttua luonnollisuutta, mitä niissä aiemminkin lähes pelkästään olikin.
Suuri kiitos kuitenkin kirurgille, joka otti selästä muutakin kuin nahkaa ;)

Mutta miten ois - saako syksyä hehkuttaa vähän lisää?
pöllöalttari
Ja mähän hehkutan!
Vaikka on synkkää, märkää ja pimeetäkin niin jollain kummallisella tavalla nautin siitä.
Ja mikä ihana "tekosyy" laittaa ne villasukat jalkaan ja fiilistellä kynttilöiden luomaa tunnelmaa.
Mun pöllöalttari on NIIN taas rakennettu <3
Ja nyt kukaan Tuuve Tietopankki ei ala sieltä huutelemaan, että "kynttilät on kyllä tosi epäterveell......" Lalalalalalalalala.... MÄ EN KUULE!! Mä vaan nautin <3

Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen leikkauksesta. Pohdin ennen leikkausta onko koko sirkus kaiken sen riskin ja paniikin arvoista, mutta nyt jälkikäteen on pakko todeta sen todellakin olleen.
Vielähän ei ole tiedossa miten paljon etenkin selkäpuolen operaatiosta jää "harmia" tulevaan, mutta siitäkin huolimatta olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen.

Nyt lähden fiilistelemään taas kynttiläalttarin antimia <3

P.S. Vaikka niin valtavasti nautinkin kasvavista hiuksistani, tarttiskohan tälle reuhkalle alkaa kohta kuitenkin jo tekemään jotain?
Hyvää huomenta.

Syksyiset semipööfektit päivitykset

Niin karvaturri on saapunut kotiin ja ensimmäinen rauhallinen kävely suoritettu kunnialla!
turrre.
Eipä vaan meinannut otusta omakseen tunnistaa, kun oli turkki kynitty niin vimpan päälle. Nythän se näyttää ihan englanninspringerspanielilta - Hannu Karpon levottoman karvahatun sijaan.
Kiitos Susann <3

Elämme jälleen jännittäviä aikoja (vaikka jotenkin taas kuvittelin niidenkin olevan jo tältä osaa ohi.)
Keskustelin tänään kirurgini kanssa (perjantain) tulevasta käynnistä ja tiedustelin mitä käynti koskee. Asia koskee patologin vastausta nyt poistetun rinnan tutkitusta kudoksesta. Rinnastahan tosiaan löytyi jotakin "muutoksia" ennen leikkausta, jotka nyt sitten on tutkittu.
Kirurgi kertoi, että heillä on huomenna jonkin sortin "kokous" asian tiimoilta, jossa kokoontuu sekä syöpälääkäri, patologi, että kirurgi. 
Omaan korvaani tämä kuulostaa vakavalta, mutta kirurgi kyllä sanoi tämän olevan ihan normaali käytäntö. Mikä sitten on normaalia - se selvinnee myöhemmin :)
Perjantaita odotellessa - jaiks!

Sitä ennen on hyvä hetki nauttia pimenevistä syysilloista ja sitä myöten tässä kodissa syttyvistä kynttilöistä. Mä niin rrrrakastan kynttilöiden luomaa tunnelmaa <3
Villasukat ja kynttilät - vielä kun tässä sohvalla olisi kainalo johon nyt käpertyä niin tää olisi suorastaan täydellistä. Semipööfektillä nyt kuitenkin mennään ja sekin riittää.
syysonnea
Boobsirintamalla on tehty uusi havainto - luonnollisen pehmeyden puutteen lisäksi kummut ovat eriparia. Toinen on tipahtanut astetta alemmas ja toinen jatkanut kasvuaan sivusuuntaan. 
 Haittaakse? 
No ei todellakaan haittaa - pääasia ettei kumpikaan ole vielä paennut takaisin selkäpuolelle.

Miten pää sitten jaksaa? Vieläkö kilahtelee?

Ei pahasti, mutta herkillä käydään edelleen. 
Naurua toki riittää, mutta kyyneleetkin yllättävät aika ajoin - välillä on taikuri itsekin ihmeissään.

Mikä kuitenkin tärkeintä, ympärillä on aika suuri tukijoukko joten yksin ei tarvitse kyyneleitään jakaa.
<3
Google tietää.

Ja aina vaan paranee.

Viime torstai osoittautui loisto päiväksi, sillä pääsin vihoviimeisestä dreeniletkusta eroon. Haavapolilla vetivät letkun suit sait sukkelaan ihon alta ja olosta tuli hirvittävän kivun jälkeen hyvinkin vapautunut.

Muutenkin toipuminen on edennyt uskomatonta vauhtia ja siitä on syytä olla kiitollinen.
Kipulääkkeet ja antibiootit ovat myös historiaa - näistä epämiellyttävistä ilta-annoksista puhumattakaan..
Ilta-annos
Vaikka toipuminen eteneekin ja lääkkeet ovat jääneet päiväjärjestyksestä pois, ei olo suinkaan ole vielä "normaali."
Väsymyksen lisäksi yhä tuntuu, kuin ylleni olisi puettu panssariliivi - joka puolelta kiristää ja yläkropan liikkuminen tuntuu tönköltä. Käsien liikeradat ovat olemattomat, eikä nopeat liikkeet vain kertakaikkisesti suju. 

Pötkötellessä on turha haaveilla kylkiasennosta - selällään on oltava vaikka miten puuduttaisi. 
Ja selkäasentohan tietää puutumisen lisäksi myös melkoisen epäilyttävän näköistä kampausta takaraivolla.

Takku
Yhä tulee kurkittua paidankin alle ja ihmeteltyä kumpuja. Siinä ne tosiaan ovat - kaksin kappalein. Melkoiset tykit ne kyllä on -  testimielessä hellän puristuksen suorittanut henkilökin tiesi palautteessaan kertoa, että "luonnollinen pehmeys jää uupumaan".

In my opinion testinkin suorittaneen tahon sopii olla kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen tähän "luonnollisen pehmeyden puutteeseen" sillä vertailun lähtötilanteessa testattavalla kohteella oli vain yksi pitkä, kuiviin imetty nahanräpylä - (tyhjäksi kansallispuvuntaskuksikin ristitty) jossa pehmeyttä ei ollut nimeksikään - luonnollisuutta (ja kilometrejä) tosin sitäkin enemmän ;)
Ja mikä parasta - nää luonnottomat tykit on myös syövättömät! <3

No ilonpilaaja sanois, että faktat tiskiin - syöpää nämäkään tykit ei 100% estä. Aina löytyy materiaalia, johon majoittua uudelleen, mutta nyt uusiutumisriski on sen verran paljon pienempi, että itse ainakin aion huokaista helpotuksesta ja luottaa tulevaan. <3

Viikonloppu menikin taas mökkimaisemissa ja kehon levon lisäksi pääsin jälleen hoitamaan myös henkistä puolta hyvässä seurassa.
Järvellä
Kalastus on yksi niistä lukemattomista hyvän mielen tekemisistä joita tiedän. Vielä kun aurinko paistaa, vesi on tyyni, kala syö ja lämmin sauna odottaa mökillä niin siinä jos jossain mielikin lepää.

Viikonlopun jälkeen koittikin sitten "arki" ja hain lapset kotiin. 
Näin yhden päivän äidin velvollisuuksia taas hoitaneena olo on väsynyt mutta onnellinen <3
Huomenna haetaan pojan kanssa vielä perheen karvaisin kaveri kotiin, niin saadaan "ilo ylimmilleen" :) 
Tervetuloa vilpitön hännänheilutus ja kävelylenkit = varmasti jälleen nopeampi toipuminen.

Nyt alkaa väsy painamaan sen verran lujasti, että on aika suunnata petiä kohti. Toivotan kaikille oikein hyvää yötä ja palaan varmaankin huomenna kertomaan lisää ajatuksia - niitä kilahtaneitakin.
<3

Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...