Jos ei nyt - koska sitten?

Kyllä tuntee ihminen itsensä melkoiseksi tampioksi, kun ei tiedä miten pesutupaa käytetään.
Hyödynsin elämäni ensimmäisen kerran taloyhtiön pesutupaa tällä viikolla ja sen lisäksi että koneiden toimivuus aiheutti pään vaivaa, olin äärimmäisen yllättynyt vuokraan sisältyvästä rajattomasta käytöstä.
Nyt kahden käytön kokeneena on pakko todeta, että onnea on pesutupa - ja hei kuivausrumpu. Ja mankelikin (- noin niinkun ajatustasolla. Sitä en osaa vielä käyttää.)

Pesutuvasta ikäihmisiin.
Kuultuani oman 85 -vuotiaan supermummuni olevan vapaaehtoisena vanhustyössä, viihdyttämässä itseäänsäkin nuorempia yksinäisiä vanhuksia, oivalsin että olisi varmasti jotain mitä voisin itsekin asioiden hyväksi tehdä.
Lähestyin yhtä alueeni palvelutaloa ja ilmoittauduin käytettäväksi vaikka seuraneidiksi ikäihmisten luokse silloin tällöin. Nyt odotellaan, josko palaisivat asiaan.

Samalla hoksasin myös, että olisi varmaan kuitenkin syytä aloittaa ensin omasta mummustani. Tässä tahtoo nimittäin oman rakkaan mummun "viihdytys" vallan unohtua, kun hän on niin toimelias ja elämässäni kuitenkin niin "läsnä" konkarina facebook käyttäjänä.
Ei toki kirjoitus kohtaamista korvaa, joten ilmoitin mummulle ensi viikon tapaamisesta.
Josko sitä välillä kokkaisi mummulle, eikä aina toisinpäin. Osaakohan mummu edes vain istua ja jutella - ilman soppakauhaa ja kaulinta?
<3

Terveelliset elämäntavat ovat saaneet oikean suunnan ja olen löytänyt uusia makuelämyksiä.
Aamupala koostuu nykyään maustamattomasta jugurtista ja sekaan erehtyy mitä mieleen juolahtaa ja kaapista vaan irtoaa.
Fitskujugu mansikoilla

Fitskujugu puurohiutaleilla, paahdetuilla pähkinöillä ja siemenillä sekä kuivatuilla banaaneilla.
Ihan mielettömän hyvää. Erityisen yllättynyt olen maustamattoman jugurtin, paahdettujen cashewpähkinöiden ja auringonkukansiementen makuyhdistelmästä. Kuivatut banaanit voi helposti vaihtaa tuoreisiin. Halleluja mä sanon vaan. <3

Eilen oli myös salipäivä. Sohva houkutteli enemmän kuin sali, mutta siinä kotona möllöttäessä, lapsivapaalla ollessani esitin itselleni yhden kysymyksen:
"Jos ei nyt - koska sitten?"

salikottarainen ristiriitaisissa fiiliksissä
Ja niin minä menin. Ja kiitin itseäni treenin jälkeen kaaduttuani takaisin sohvalle.
On se motivaatio melko kettu. Ailahtelee kuin kottarainen konsanaan.

Joulu lähestyy.
Tiedän - ei ole vielä edes marraskuu, mutta minulle tämä aikakausi tarkoittaa päivien laskemista joulukuuhun, jotta saan alkaa koristelemaan asuntoani kaiken maailman joulupallohärpättimillä.
Ihan vähän vain vahingossa jo ripustelin "talvivalojapalloja" olohuoneeseen, mutta vain syyspimeyden vuoksi.

Tästä joulusta tulee erilainen kuin yhdestäkään aikaisemmasta kolmeenkymmeneen vuoteen.
Ensimmäinen joulu, jota en vietä lapsuudenkodissani.
Ensimmäinen joulu (sitten äitiyden), jota en vietä lapsieni kanssa.
Erilainen joulu.
Olo on haikea, mutta tiedän että lapsille ja heidän isälle perheineen on myös arvokasta saada kokea yhdessä tuo tärkeä päivä.
Ei ne muutokset aina pahasta ole.

Ja siitä puheenollen.
Yksi kaukainen haave on käymässä toteen. Itseasiassa niin kaukainen, etten ole oikein siitä uskaltanut ääneen koskaan edes haaveilla, koska kuvitelin ettei se tule olemaan realistinen kovinkaan kotvasen kuluttua.
Mutta nyt sen sanon.

NEW YORK

Kun kottaraiselle tarjotaan uskomaton mahdollisuus matkustaa "maailman ääriin" niin siinä ei harkinnalle jätetä sijaa.

Kysyn itseltäni tärkeän kysymyksen uudelleen:
"Jos ei nyt - koska sitten?"

Ja mähän lähen. Koska on niin kiire elää <3

Ajatuksia onnellisuudesta.

Onnellisuus. Mitä se on? Miten sen voi saavuttaa?
Se selvinnee kokeilemalla. Elämällä.

Tietenkin pitää tehdä niitä tuttuja ja turvallisia asioita, jotka on tehneet onnelliseksi ennenkin, mutta etenkin näin levotonta sielua pitää aika-ajoin ruokkia myös uusin kokemuksin.
(Muullakin kuin ruoalla.)
Pitää olla rohkeutta heittäytyä ja antaa uusille kokemuksille mahdollisuus.
 
 
Niinpä otin tästä ajatuksesta kiinni ja tattadaa...

Meditaatio (#kolmenkympinsirkus)
En ehkä meinaa uskoa tätä itsekään, mutta kokeilin toissapäivänä elämäni ensimmäistä meditaatioharjoitusta ja olen jälleen positiivisesti yllättynyt.
Jos sanotaan, että keskivertoihmisellä on n. 60 000 ajatusta päivässä - voin väittää tuplaavani määrän kevyesti.
Ajattelen P-A-L-J-O-N. Olen aina ajatellut ja tulen varmasti ajattelemaan jatkossakin.
Erityisesti ajattelen paljon tunteita ja niiden (epätasaista) kulkua. Toisinaan se on melko raskasta, etenkin jos ajatuksiin jää joskus jumiin.
 
Nyt päätin yrittää "sammuttaa" ajatukseni hetkeksi. Rentoutua.
Laitoin meditaatioon soveltuvaa "pimpeli-meriaaltoja-pompeli-meriaaltoja" -musiikkia soimaan ja suljin silmäni.
Viisitoista minuuttia rauhallista hengitystä, vartalon jokaisen kohdan rentouttamista yksitellen ja ajatuksien poissulkemista. Crazy! Päällimmäinen jälkitunne oli levännyt ja kevyt olo.
 
Paitsi kevyestä puheenollen. Kipasin tovi sitten salilla ja salin vaa'alla. Kesä muistui mieleeni nopeammin kuin osasin kuvitellakaan. +3kg niin että heilahti.
Haittaako se? Ei todellakaan haittaa. Tämä oli itseasiassa se lukema, jota halusin lähteä tavoittelemaan lihastreenin myötä. Treeniä ei tosin varsinaisesti ole vielä näkynyt, mutta paino on saavutettu.
Lihas tai rasva - onko ne nyt niin justiinsa.
pukukoppimeitsie
Tekeekö treeni mut onnelliseksi? Voi kyllä.
Liikunta on itseasiassa varmaan yksi parhaista terapiamuodoista. Silloin saa 119 998 ajatusta helposti kyytiä. Loput kaksi päähän jäävää lienee: "perkele" ja "koita nyt hyvänen aika jaksaa."

Luonto
Osa menneestä viikonlopusta kului alla olevan kuvan maisemissa. Tällaiseen paikkaan villimpikin mieli joskus haluaa. Veden äärelle - rauhaan ja hiljaisuuteen.
Huomaan haaveilevani mökistä.
Ehkä vielä joskus <3


 
Työ
Olen siitä onnellisessa asemassa, että mulla on vakituinen, joustava ja turvallinen työpaikka.
Sen lisäksi saan ruokkia levotonta sieluani myös keikkatöillä - aivan eri alalla. Alalla josta olen aikaisemmin vain haaveillut.
Tämän uuden työn myötä olen myös saanut uusia tärkeitä ihmisiä mun elämään.

Tässä kohtaa ihan pikku kannustus teille jokaiselle työtä vihaavalle:
Pyrkikää nyt hyvänen aika tekemään sellaista, mitä voitte tehdä intohimolla ja suurella sydämellä.
En mä sano että se helppoa olisi, mutta ainaisen valittamisen sijaan olisi järkevää edes yrittää saada aikaan muutosta - siinä ei häviä mitään.

Enkä mä tietenkään tässä teille rupea valehtelemaan, että mun työ on pelkkää iloa ja onnea.
Ei tietenkään ole. Mutta niin paljon hyvää kuitenkin, etten mä sitä pelkän rahan vuoksi tee.

 Mun ajatusmaailmaan ei vaan mahdu se ikuinen valitus työn tekemisen vaikeudesta. Haaveillaan vaan siitä päivästä kun voitetaan lotossa ja voidaan jättää koko työelämä taakse.
En tuomitse, mutta en voi samaistua.
Tää maailma ei vaan pyöri niin, että me kaikki ajateltaisiin vain "omaa lomaa."

Enkä minäkään tätä oman elämäni unelmaduunia valittamalla ole saanut. Enkä oikopolkuja pitkin.
Ihan itse selvitin ja lähestyin alaa - ilman kokemusta, ilman koulutusta.
Kun jotain asiaa todella haluaa ja on valmis tekemään sen eteen töitä, niin se kyllä huomataan. Ja palkitaan.

Lyhyesti koko kirjoituksen pointti on seuraava.
Kokeilkaa asioita.
Räväyttäkää ja tehkää jotain ihan uutta.
Suunnitelkaa jotain hullua tai perskutti - jättäkää suunnittelematta.
Heittäytykää holtittomaksi vaikka aivan extempore.

 Itse yritän elää just niin, ettei mun tarvitsisi sitten lopulta katua yhtään mitään tehtyä tai tekemättä jäänyttä.

 Sanovat, että meillä on vain yksi elämä.
Käytetään se hyvin <3

Miten se kesä meni noin niinku omasta mielestä?

No eihän se ihan suunnitelmien mukaan mennyt, mutta keskitytään positiivisiin asioihin, joita se toi tullessaan.
 
Paluu kaupunkiin.
Olkoonkin ties monesko koti, mutta siinä se nyt on.
Joku viisas joskus sanoi, että koti on siellä missä sydän on. Toiminee "pikkusen pilkottuunkin" malliin.
Kuka huomisestakaan tietää.
koti
Unelmaduunia ja uusia ihmisiä.
Erityisesti tästä olen todella onnellinen. Pääsin tekemään ja näkemään työelämässäni aivan mielettömiä juttuja sekä kokemaan ja oppimaan uutta.
Korvaamatonta. Ja tätä todellakin lisää! <3
 
Uusien ihmisten myötä olen myös heittäytynyt aivan villiksi ja lähtenyt kokeilemaan myös uusia makuja.
hieman paremman ihmisen lautanen.
 
Minä sivistymätön moukka en ole koskaan aiemmin syönyt aitoa suhsia. Ja taivas varjele miten hyvää ja koukuttavaa se on. Olen aina elänyt käsityksessä, että vain "hieman paremmat ihmiset" syövät näitä taideteoksia vain nimenomaan sen "hienouden" vuoksi, mutta on olemassa pieni mahdollisuus, että olen erehtynyt.
Maku yllätti positiivisesti ja sushi buffathan ovat ihan taivaita. Vähän ruuhkaisia taivaita, mutta taivaita kuitenkin.
Eikä siitä puikkoshowsta tullut mitään vuosisadan näyttävintä sushituhoa, vaikka sitäkin niin pelkäsin.
 
Ja mitä ihanuuksia ovatkaan nämä mielikuvitusmaailman väriset herkku-unelmat. Miksi mä en näitä ole aiemmin keksinyt?! Nimi on kenties liian harhaanjohtava.
Mutta Nam. Nam. Nam.
Herkkuja
 
Ulkomaan kokemuksia.
Kohti Tukholmaa
Kolme reissua Tukholmaan kesän aikana - työn, huvin ja lasten merkeissä. Jokaisena kertana on tullut piipahdettua Joe & The Juicen ihanassa "mehubaarissa."
Mielettömiä makuja ja ihana tunnelma. Uskoisin tästä piipahduksesta tulleen pysyvä perinne Tukholman reissuja varten.
Tämä laitettanee myös uusien kokemuksien kategoriaan.

Erityislämmöllä suosittelen Lemon shake nimistä nautintoa.
 
 Vaikka kuvin mun kesäni näyttää melko "kepeältä", paljon odottamattomia asioita on kuitenkin tapahtunut - kuten mun elämässä yleensä on tapana.
Mennyt ajanjakso on sisältänyt sydänsuruja, epävarmuutta, pelkoa ja jopa ystävän kuoleman tuoman surun, mutta tilalle olen saanut myös paljon onnea, iloa ja uusia kokemuksia.
Tärkeintä ei kuitenkaan ole matkan kivikkoisuus, vaan asenne millä sen läpi porskutetaan.
 
Olen aina elänyt enemmän tunteella kuin järjellä ja uskon tämän olleen yksi syy onnellisuuteeni. Tottakai lapset tuovat oman järkipotkun tähän tunne-elämiseen, mutta kuten aiemminkin olen maininnut, valinnat joihin voin itse vaikuttaa perustuvat oman onnellisuuden tavoitteluun ja sitä kautta muiden hyvinvointiin.
 Järki on hyvä pitää tunne-elämisessä kuitenkin vahvana taustapiruna. Kertomassa, ettei ole syytä muuttaa oman onnensa ja vaikka Vladimirin vuoksi Pietariin ja olettaa, että lapset sopeutuvat.
Paljon tunnetta, ripaus järkeä ja kaikki voittaa <3
 
En ole välttynyt tuttavieni (ja vähemmän tuttujen) kummasteluilta muuttuviin elämäntilanteisiini.
Vaikka omistan itseironiaa ja tykkään nauraa itselleni ja värikkäälle elämälleni, on hetkiä kun haluaisin vakavoitua ja saada muut ymmärtämään, etten mä elämässäni niitä valintoja huvikseni tee. Asioita tapahtuu myös ilman, että multa kysytään mitään. Asioita, joihin en voi itse vaikuttaa.
 
Se mitä mä olen tässä vauhdikkaassa elämässäni oppinut, on todellisen ystävyyden mittaamaton merkitys.
Mun vanhemmat ja sisarukset on ollut mun tukena ihan jokaisessa elämänmuutoksessa. Ihan jokaisessa käänteessä. Mut on kasvatettu ymmärtämään, että "kaikki järjestyy."
Mun ystävät on olleet mun vierellä ihan jokaisessa hetkessä. Ihan jokaisessa päätöksessä.
Ei aina samaa mieltä, mutta tukena.
 
Muiden mielipiteillä ei ole väliä. Rakkaiden tuella on. Ja sillä mihin itse uskot. <3
 
Kiitos murut.
<3
 
P.S. Ja koska olen niin holtiton, leikkautin otsatukan hetken mielijohteesta.
 
 
 


Kolme vuotta sitten. Ja nyt.

Kävipä muuan päivänä niin, että kottaraiselta repesi nänni.
Yksi tikki mennä retkahti auki ennenaikaisesti ja haava sai pientä tulehduksenoiretta osakseen. 
Puhelinkonsultoinnissa tiedustelivat mahdollisia kipuoireita. Oli melko haastavaa vastata kipukysymykseen, kun molemmat rinnat ovat olleet tunnottomat sitten lokakuun 2014.
Kummut kävivät kuitenkin varmuuden vuoksi määräaikaishuollossa ja ovat nyt jo parempaan päin.

.
Palasin tänään lukemaan Kutsumaton vieras -blogini ensiajatuksia. Siitä on nyt kolme vuotta kun sain syöpädiagnoosin ja aloitin ajatuksieni rustaamisen julkisesti. 
Uskomatonta, miten paljon ajatuksia on mennyt pimentoon näiden vuosien aikana. Sitä suuremmalla syyllä olen tyytyväinen, että kirjoitin, jotta pystyn palaamaan niihin hetkiin joita en enää muista.

Paljon on elämässä tapahtunut menneen kolmen vuoden aikana. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin. (#kolmenkympinsirkus.)
Kaikesta huolimatta jokainen tehty päätös on perustunut vahvaan tunteeseen, jonka tarkoituksena on saavuttaa onnellisuus.
<3

Jaoimme myös vertaistuen parissa hiljattain suuria tunteita kateudesta ja katkeruudesta, joita tämä sairaus helposti tuo mukanaan. Eikä syyttä.
En kuitenkaan usko, että olen itse koskaan kokenut omakohtaista katkeroitumista siitä, miksi juuri minä sairastuin, mutta olen kyllä jostain syystä kokenut epäreiluutta muiden nuorten sairastuneiden äitien (tai lapsista haaveilevien) puolesta.

Eihän tätä kenellekään toivoisi. Ei nuorille, eikä vanhoille.
Diagnoosi tulee aina huonoon aikaan - oli elämäntilanne tai ikä mikä hyvänsä.
Paitsi tietysti minun mummulleni, joka omien sanojensa mukaan olisi ollut täysin jouten sairastamaan  tämän puolestani.
Vieläkin hymyilyttää.

Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että jos täältä ennenaikaisesti lähdetään, niin katkeroitua en aio, suostu tai halua.
Olen aina sanonut, että pahinta kuolemanpelossa on ajatus siitä, että joutuisin valmistelemaan lapseni kohtaamaan äidin menetyksen, mutta todellisuudessa tiedän, ettei minun poislähtö tarkoittaisi heille huonoa lapsuutta tai tulevaisuutta. Suru voi antaa myös paljon hyvää.
Ja se tukiverkko, joka meidän perhettä ympäröi, on korvaamaton.
<3

Ei ollut tarkoitus lähteä ihan noin diipeille vesille, vaan ennemminkin iloita yhä jatkuvasta ajasta. Mitä kauemmas sairastumista kuitenkin mennään, sitä enemmän uskaltaa taas negistellä arjen pieniä vastoinkäymisiä.
Kuten esimerkiksi aamulla hellan alle kaatunutta vesilasia tai yllättäen päähän hyökännyttä kaapin ovea. Ei kaatanut syöpä mun maailmaa, mutta sitten tuli se hellan alle valunut vesi - ja kaatoi kaiken.

Nauttikaa elämästä - uskaltakaa olla rohkeita.
Tehkää itsenne onnelliseksi <3

Ja tää lähtis nauttimaan nyt pöllölaakson kynttiläkauden avajaisista <3

Kesäsirkus on päättynyt.

Terveisiä kolmenkympin kesäsirkuksesta!
Ihan ensiksi VALTAVA kiitos teille ihanille, jotka olette laittaneet kannustavia viestejä blogini ollessa kiinni. Tukenne merkitsee isosti <3

Kesäkiertue on nyt päättynyt ja on aika palata julkisten ajatusten äärelle. Sen kunniaksi blogikin on taas auki.

Paljon on elämässä taas tapahtunut, mutta avattakoon tilanteesta olennaisin:
Kottarainen on elossa ja voi hyvin. 

Kukaan ei liene yllättynyt, jos julistan treenikaudenkin nyt samalla avatuksi. PT on tavattu ja tekniikoita hiottu.
Olen myös löytänyt SUPpauksen ja siitä aivan täpinöissäni. Uudella lähisalilla on uima-allas jossa ohjattuja SUP -treenitunteja. Tehokasta ja haastavaa.
Suosittelen kaikille jos vain mahdollisuuksia kokeilla <3

Kumpukuulumisia!
Pari viikkoa sitten alkoi taas uudet sairaalakarkelot, joissa kummut saivat nännit. Paikallispuudutuksessa väkersivät, vaikka luonnostaan ovatkin yhä täysin tunnottomat.

Ei pysty  taas yksi tavallinen kottarainen ymmärtämään, miten ihmeessä parista viillosta keskelle kumparetta voi saada tikein kurottua aivan aidon näköiset nännit. Siinä ne nyt kuitenkin on ja jäävät odottamaan enää väriä, joka tatuoidaan muutaman kuukauden kuluttua.

Vuosikontrollikin lähenee ja jännitys toki hieman kasvaa. Toistaiseksi kuitenkin keho osoittanut oireettomuutta, joten on syytä olettaa vuosikontrollin tuovan puhtaat tulokset.

Siitäkin huolimatta, etten avaa kesäsirkustani nyt julkisesti, haluaisin kuitenkin jakaa teille yhden unohtumattoman kokemuksen - sillä kuuluisalla, syvällä rintaäänellä.

Kun tyttöjenristeily on varattu ja viikko tolkulla kestävä hypetys on saatu päätökseen, ei osaa kottarainen odottaa laivamatkan päättyvän syvään uneen ennen puolta yötä.

Niin kuitenkin saattoi käydä eräälle tavalliselle kottaraiselle, joka yhden karaokekappaleen ja liian innokkaan terapiajuoman saattelemana erehtyi kellahtamaan matkalaukkujen syleilyyn ennen aikojaan.
Tarina kertoo, että hytin virkeämmät yksilöt olivat yrittäneet saada kottaraista uuteen nousuun useammin kuin kerran - tuloksetta.
Kottarainen avasi tällätyt silmänsä seuraavan kerran aamulla laivan kiikkuessa jo vieraan maan kamaralla. Sen sijaan, että olisin siis nähnyt bändin ja bilehumun - näin lähinnä unen.

Mummo ulkomailla
Illan virkku oli kuitenkin aamun torkku - joten väitän olleeni virkein yksilö Tallinnan päässä.

Näitä sattuu - toisille vähän enemmän.

Nyt on aika taas kiirehtiä elämään - palataan ihanaiset! <3

Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...