Kriisipuuron täyteinen joulu

Olipahan ikimuistoinen joulunaika. Kriisipuuroa tuli vedettyä niin, että (poikani sanoja lainatakseni) "pakarat patisee".
Näinä aikoina suurta onnea on kuitenkin ystävät ja perhe.
Siskon nauttiessa myös runsaita annoksia omatekoista kriisipuuroa, lyötiin tunnerikkaat päämme yhteen ja muokattiin maailmasta taas helvetisti parempi paikka. Viinin syvällä voimalla tietysti.
Silloin ne kuningasideat luodaan.
 
 
Kriisipuurot on onneksi nyt jo taaksejäänyttä aikaa ja hyvillä mielin voidaan lähteä kohti tasapainoisempaa - muttei suinkaan väritöntä uutta vuotta.
Värikkään persoonan luomia unelmiahan täytyy olla.

Lähestymme tammikuuta - tuota lukemattomien (tyhjien) lupausten aikakautta.
Aikaa, jolloin kuntosalit täyttyvät omaan peilikuvaansa tyytymättömistä kottaraisista.
En paheksu. Olenhan ollut vuosi toisensa jälkeen yksi heistä.

Ihan hävettää, etten ole koskaan ollut edes extramuhku ja silti nähnyt itsessäni lukemattoman määrän työstettävää pinta-alaa. Ja niin paljon kuin olenkin asettanut tavoitteita "vain itseäni varten", on parisuhteilla ollut reilun ripauksen verran osaa ulkonäköpaineille.

Onnekseni omaan kuitenkin:

a)  niin olemattoman itsekurin, etten ole onnistunut näännyttämään itseäni nälkään (saatika laihtumaan edes puolikkaan voipaketin verran)
&
b) niin uskottavat tekosyyt, etten ole saanut rehkittyä treenillä itseäni edes nimelliseen ylikuntoon (tai kuntoon ylipäänsä)

Jäljelle jää itsensä hyväksyminen tällaisena kuin on.
Itseironiaa unohtamatta.

Huonossa itsekurissa on se hyvä puoli, että jos pystyy olemaan kokonaisen vuorokauden herkutta ja kipasee vaikka siinä samassa motivaatiokuohussa kerran salilla - ansaitsee itselleen "vuoden treenaaja" - tyyppisen olotilan fanfaarien kera.
Palkkarisheikkeri puristuu käsiin kuin voittopokaali konsanaan.

No tottahan toki tavoitteita yhä on, mutta ne eivät niinkään keskity ulkonäköön vaan terveyteen ja hyvään oloon.  Sitä paitsi syöminen on niin ihanaa, että liian kurinalainen lautasmalli veisi elämästäni ison lohkon hohtoa.
Jos pohja ruokavaliolle on kunnossa, ei pienet lipsahdukset tuo kuin nautintoa arkeen.

Tänään meille himpun verran onnea arkeen toi oman keittiön popcornit ja överisuklaiset kuppikakut.

Pokspokspoks <3
 
#villitkuppikakut

Kyllähän sen tietää, että ne valahtaa suorinta tietä (vauhdilla kumpujen ohi) takapuoleen, mutta siellä on kuppikakkujen hyvä olla. 

Josko tästä nyt sitten jonkun neuvon rykäsis ilmoille, niin se olisi varmaan että nauttikaa elämästä älkääkä olko itsellenne liian ankaria.
Onnea on, kun sen onnen itse tekee <3

Ja mitä tulee ulkonäköpaineisiin parisuhteessa -
se kuka ei arvosta kuppikakkuja mun takapuolessa, ei tarvitse piiruakaan sen ympäriltä.

P.S. Voi talvi - joko saa hypätä?
(Ois sitten sekin viikon hyppytreeni suoritettu)



Niin on paljon kaikkea, ettei edes otsikkoon osaa tiivistää.

Olen elänyt käsityksessä, ettei värikkäässä elämässäni olisi enää tunnetta, jota en olisi kokenut mutta täällä hän on, japadapaduu IHKAOIKEA STRESSI.
Kollegoideni loman ansiosta olen menneen kahden viikon aikana saanut maistaa kolmen ihmisen työtaakkaa ja alkaa pakka pikkuhiljaa osoittamaan hajoamisen merkkejä.
 
Kiitos liian lyhyiden päivien ja alati loppuvan muistikapasiteetin, olen jälleen hipomassa kärkisijoja "Vuoden äiti" -palkintojenjaossa. Kaksi päivää seitsemästä lienee prosentuaalisesti aika iso luku unohtaa hakea oma poika eskarista.
Esikoulun henkilökunta on kuitenkin osoittautunut poikkeuksellisen maltilliseksi kansaksi ja pojan äänekäs "ai unohdiksä äiti mut taas" -kommentointi julkisesti lienee täysin ansaittua.
 
Kaikki sympatia ja myötätunto jokaiselle uraäidille tai alati paineen alla työskentelevälle lapsettomallekin.
Mä oon NIIN loppu.
 
Liian kireiden hartioiden ja liian lyhyiden yöunien voimalla rikastutan kuitenkin lähiömme aamuja persoonallisella olemuksellani.
Lähes mykäksi vetävän "viehkeän" aamunaaman lisäksi asu on aina yhtä yllätyksellinen.
 
Syysmallisto

Tulipa muuan päivänä piipahdettua kirurginkin vastaanotolla korjausleikkauksien "jälkipuinnissa." Vasen rinta on valahtanut aavistuksen oikeaa alemmas ja kirurgi heitti uuden korjausleikkauskortin avoimena pöytään.
Jätin kortin katsomatta, koska korkeusero kumpujen välillä on naurettavan pieni. Eikä se varmaan kauan vie kun painovoima alkaa taas tehdä tehtävänsä.
Hittojako se terhakka implantti siellä minkään voi, jos muija ympäriltä prakaa.

Sen sijaan kirurgi löysi ruhoni toiselta puolelta kaksi epäilyttävän näköistä luomea, jotka määräsi poistettavaksi heti vuoden alussa. Tiedusteli sukuni (olematonta) ihosyöpätaustaa ja kävimmekin mielenkiintoisen keskustelun riskistäni sairastua mahdollisiin muihin syöpiin.

Koska tunnettua geenivirhettä ei ole kohdaltani löytynyt, mutta siitä huolimatta olen sairastanut poikkeuksellisen nuorena rintasyövän, ei voida arvioida olemassa olevia riskejä tai kehoni vastaanottavaisuutta muiden syöpien osalta.
Siitä nyt kuitenkin lähdetään, ettei tarkoitus ole kerätä koko sarjaa syöpiä.

Kaiken stressin keskellä on kuitenkin tapahtunut myös onnellisia asioita. Kuten esimerkiksi ainutlaatuinen Siskopäivä Namussa 26.11.
Kertakaikkisen ihania esiintyjiä ja yhteistyökumppaneita hyvän asian puolesta - ja ennen kaikkea vertaissiskojen tapaamista. <3
#etoleyksin
 
Oma henkilökohtainen kohokohtani tuolta illalta kuitenkin oli rakkaan mummuni yllätysosallistuminen tähän itselleni tärkeään hetkeen.
Missä bileet, siellä mummu. Meidän suvun kiiltävin timantti <3
Mummu bileissä.
Jotta jos joskus mietitte, mistä olen pikkusen kilahtaneen elämäniloni perinyt, niin tuosta teräsmummusta se lienee lähtöisin.

Eilen koitti myös se aika vuodesta, kun keräännymme työporukan kesken nauttimaan aivan liian paljon, aivan liian ilmaisia ilojuomia.
Ennen varsinaista juomahupia meillä oli kuitenkin mahtava mahdollisuus päästä purkamaan koko vuoden keräämämme aggret Osuva Range & Training  -ampumaradalle käsiaseita käyttäen.
Siellä sitä tykitettiin menemään vuoden patoutumat 18 miehen ja minun (jonka mielestä ilmapallotkin ovat arvaamattomia ja äänekkäitä) voimin.

Tuloskatsaus
Kuten kuitenkin kuvastakin näkyy, en ollut täysin luonnonlahjaton. Luodit lävistivät taulun yllättävän monta kertaa, kymppiä unohtamatta.
Lämpimästi suosittelen tätä lajikokeilua jokaiselle.

Tulostaulu


P.S. Oli aika vapauttaa kuusi kellarista.

 
Tästä se taas lähtee.
 
 <3


Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...