Big city dreams.

Saimme taas ainutlaatuisen tilaisuuden päästä nauttimaan kaupunkilomasta Helsingin keskustaan koiranhoidon merkeissä. 
Tämä keskustaan majoittuminen on meille aina yhtä juhlaa. Kuin ulkomaanmatka – maisemineen päivineen.
(Täällä asuisin jos käytännönjärjestelyt ja lompakko sen vain sallisi.)

Tällä kertaa lapset pääsivät mukaan hauskanpitoon ja aivan asunnon kulman takana könöttävät ostosmahdollisuudet vetivät tietysti puoleensa. Sekä lapsia, että äitiä.

Otimme auringonpilkahduksen tosissaan ja erityisesti me tytöt olimme välittömästi vailla kevätryysyjä. 
Kuljimme liikkeestä toiseen katsellen ja ihastellen. Kunnes löysimme jotain molempien silmiä hivelevää.
Ja siinä ne nyt ovat, äidin ja tyttären vaaleanpunaiset kevätunelmatBombertakit.
Mitäs myyvät lastenosastolla 170 -kokoon asti. 
Bomber Jacket - Lindex KIDS <3
Elohopeapoikani shoppailut luonnistui nopeammin. "Mennään sinne hooämmään ja ostetaan sieltä mulle jotkut housut".
Housut tarvittiin, housut ostettiin. Ei ollut aikaa sovitella, kun jalat viipottivat jo seuraavaan kohteeseen. Eikä määränpäällä niin väliä, kunhan matka etenee.
Hyvä kun ehdin housut maksaa, eikä pojalla todennäköisesti ole harmainta hajua miltä ostamani housut edes näyttää.

Kaupoilta siirryimme vielä nauttimaan pienen hetken merituulesta. 
Koska olen varsin mukavuudenhaluinen kottarainen, eikä korkokengät viihdy jaloissani kokonaista päivää, rykäsin iltapäiväkävelylle jalkaan vaihtoehtotossut – Adidaksen Fluxit.
Tässä kengät, jotka jaksaa moitteettomasti kannatella pitkänkin päivän. Ja näinkin levottoman ruhon.
Ei purista, särje eikä hinkkaa.
Vuoden kokemuksella nimeän nämä luottokengiksini. <3


Mainittakoon nyt vielä alakehooni sullotut harmaat makkarankuoret. Ne on hiljattain Gina Tricotista hankitut ja kulkee nimellä Molly Highwaist Jeans. Ensimmäiset harmaat housuni.
Aivan uskomattoman ihanan joustavat ja hyvät päällä.

Housujenkin suhteen olen äärimmäisen kranttu. Ei saa kiristää eikä puristaa. Joustaa pitää niin perkeleesti, koska tämä ruho pullahtaa ja kuihtuu ihan yhtä ailahtelevasti kuin kantajansa mieli.
Minkä yläkerta syö, sen alakerta rekisteröi. Huolella.

Ja rekisteröinnistä puheenollen – kaupunkiloma-asuntomme upea keittiö motivoi myös leipasemaan avokado-pinjansiemen-pizzan. Itse tein pohjan gluteenittomasti, mutta näissä keittiöhommissahan vain mielikuvitus on rajana.

P.S. Latinonännit voivat hyvin. Mitä nyt ovat muuttuneet ruskeasta punaiseksi. 
Mitä sen ny niin väliä.

Lipuntarkastajasta taksikuskiksi.

En tiedä johtuuko iän tuomasta vinksahduksesta vai kenties alitajuntaisesta kuolemanpelosta, mutta olen viime aikoina hakenut valtavasti uusia kiinnostuksenkohteita ja sisältöä elämääni milloin mistäkin.
Uusimpana tulokkaana lifestyleblogit ja laajan skaalan inspiraatiot IHANMISTÄVAIN.

Ei siitä ole montaa päivää, kun täälläkin vauhkosin tyylimaailman turhuuksista ja nyt jo apinanraivolla yritän itse etsiä näitä blogeista löytyviä ryysyjä ympäri internettiä.
Tämä on taas niitä hetkiä jolloin taikuri on itsekin ihmeissään.
(Äitini ei niinkään.)

Ei nämä tyyliasiat ole itselleni ollut koskaan mitenkään lähellä sydäntä. Nyt kuitenkin huomaan pakkomielteisen tarpeen nimetä jokaisen – (ei niin tarkkaan mietityn) asukokonaisuuden.

Nycistä tämä kaikki alkoi. Ostin Levikseltä takin ja laukun.
(Viisnollaykköset saivat jäädä sinne. Tai 90-luvulle)
En nyt sano, että tämä lähtölaskenta tyylimaailmaan oli varsinainen success, mutta kaikesta myötä- ja vastahäpeästä huolimatta saanen esitellä ensimmäisen nimellä ristityn asukokonaisuuteni:

LIPUNTARKASTAJA – "Tickets please".

Tänään piti olla käytännönläheisempi, sillä kertaalleen kurotut kumpuni saivat ansaitsemansa brunat nännejä koristamaan. Ja todistamaan.

Enpä olisi uskonut vielä jonain päivänä tutkivani nännien värivaihtoehtoja kuin Tikkurilan maalivärikarttaa konsanaan.
Siinä ne värit nyt kuitenkin oli hyppysissä ja piti alkaa kiireen vilkkaa muistelemaan miltä ne omat alkuperäiset, tyhjiin imetyt, surulliset ankannokat joskus näyttivät.

Viimeinen muistoni vei kahden vuoden takaiseen kirurgin tapaamiseen, jossa hän tätä ei niin näyttävää nänniä venyttäessä totesi ne unohtumattomat sanat: "No en kyllä säästäisi".

Eipä jäänyt mieliin minkä väristä nahanrepaletta kirurgi hyppysissään silloin piteli, joten piti lähteä sokkosormella osoittaen liikkeelle ja antaa hoitsulle lupa hurauttaa tatuointineula käyntiin.
Nyt kumpujani koristaa upeat latinonännit. Sääli että muija ympärillä on valkoinen kuin muumimamma.

Mutta palatakseni asuun, jonka nappien käytännönläheisyyden vuoksi valitsin tänään päälleni, on nimeltään:

TAKSIKUSKI


Vaan ei tämän taksikuskin vuoro kauan kestänyt kun jo Töölön sairaalan keikalta palatessani kyllästyin lookkiini ja päätin rykästä kokeiluun uuden villin huulipunani. Huulipuna vaati tietysti toisenlaisen paidan ja kampauksen. Kuvasta nyt puhumattakaan.
Tämmöstä tää nyt on. Elämä.
Parkkipirkkoasua odotellessa.


Sain nimeltämainitsemattomalta taholta kommentin, että huulipunaa tavoitteleva kuvani on turhan rintapainotteinen. 
Vaan olisikin. Sen lisäksi, ettei niitä kumpuja näe – ei siellä mitään nähtävää olisikaan. 
Paitsi ne harvakarvan ympäröimät uudet latinonännit. Jotka tosin vielä pitkälti kudosnesteiden peitossa. 
Tämä vaan FYI, niin ei teidän tarvitse käyttää edes mielikuvitusta – rontit.

On se vaan hyvä, etten ole tiivistänyt tämän blogin ideaa mihinkään tiettyyn kategoriaan, niin saa ailahtelevan persoonani jokainen osa-alue osallistua haluamallaan tavalla toteutukseen.

Ainiin.
Kertaheitolla puutarhuriksikin.
Sain tämmösiä rehuja. En vaan tiennyt ketä ne on ja miten niitä pitää hoitaa.
Eilen selvisi, että niillä on kuuma. Mutta huomaattehan, että taksikuski ulkoilutti niitä aamulla.
#viherpeukalokeskelläkämmentä 

Sadaskuudeskymmeneskahdeksas kerta toden sanoo.

Hälytys hälytys!
Kuppikakkupakarat on nähty uskomattoman etäällä jääkaapista.
Tuntemattoman lähteen mukaan niiden on havaittu jopa polskivan vedessä.

Plumps.

Kyllä kuulkaa, lähdin taas motivaatiopäissäni riehumaan paikalliselle kuntosalille – ihan vaan toteamaan ettei se salitreeni vaan enää maistu. Ei kertakaikkisesti yhtään.
Aikani siinä yritin esittää kanssatreenaajille tietäväni mitä teen, kunnes vihdoin se meikäläistä ennen tullut tirppa tajusi poistua ja kehtasin luovuttaa. Laji vaihtuikin lennossa kätevästi kuin kottaraisen mieli.

Ei se räpiköinti siellä altaassakaan mikään vuoden pulahdus ollut, mutta sai sillä kankut tärisemään ja mielen virkoamaan olemattoman salitreenin jäljiltä.
Nyt levoton mieli etsii uusia haasteita.  Lajeja saa ehdottaa.

Uusista haasteista puheenollen, olen jälleen aktivoitunut eväspuolella. 
Tällä kertaa tavoitteeni koostuu puhtaammasta, kasvispainotteisemmasta ruoasta - ja tavoista poiketen ne paljon puhutut repsahduksetkin voisivat olla jotain kuppikakkuja mielikuvitusrikkaampia – ja aavistuksen "syöpäystävällisempiä" herkkuja.

Varsin suuren keittiöahaan olen saanut huomaamalla, miten yksinkertaisesti terveellinen mutta hyvän makuinen ruokakin valmistuu. Ja koska olen maailman nopeimmin turhautuva kokki(kin) - täytyy suunnittelun sekä valmistuksen tapahtua vikkelästi. Mielellään heti.
On tärkeää myös minimoida riskit pannulle unohtuvista, tummahkon hipiän saavista luomuksista.

Otetaanpa viikon ensimmäinen vuohenjuustosalaatti.

Nam numero 1
Nam 1
All you need is parsa, kesäkurpitsa, herkkusieni, valkosipuli, avokado ja vuohenjuusto.
Määrät vaihtelevat pötsin koon ja naisen tahtotilojen mukaan.

Pannu kuumaksi ja öljyt/voi pohjalle. 
Viskele sekaan pilkottu parsa ja pyörittele aikasi.
 Lisää suikaloitu kesäkurpitsa, tuoreet viipaloidut herkkusienet ja purista perään vielä valkosipulin kynsi. Tai vaikka kaksi. Mausta.
Sillä aikaa kun nesteet porisee pikkuhiljaksiin pois, on hyvä hetki pilkkoa avokado valmiiksi ja paistaa toisella pannulla aivan liikaa viipaloituja vuohenjuustoja.
Pinoa lautaselle haluamaasi järjestykseen ja hanki ähky.
<3

Jälkiruoaksi taioin omatekoista raakasuklaata, mutta siitä en ehtinyt ottaa kuvaa. 
Taikuri oli yhtä nopea kadottamaan kuin loihtimaankin tämän kaiken.
Mumskis.

Ja halleluja hyvät ystävät - meille on rantautunut kahvikone.
Edellisen kahvinkeittimeni tarina päättyi traagisesti, vanhojen purujen homehduttua sisätiloihin.
Nyt sitä sumppia kuitenkin taas saa – sellaista vähemmän homeista. 
Vaahdotetulla KAURAMAIDOLLA tietysti.

Miksi kahvikone?
Tämän aparaatin hankinta on tulos menetetyistä hermoista kahviloiden olemattomaan maitovalikoimaan. Ihan tosi - ei se kauramaidon lisääminen valikoimaan ole mitään rakettitiedettä. Tuskin täysin kannattamatontakaan.
Ainoa kahvila jossa en tämän asian puitteissa ole saanut sisäisiä pikakiukkuja, on Arabian Robert's Coffee
Ihana palvelu ja tsast pööfekt kauramaitolatte. 

Nespressounelmia <3
Ja pieniä otteita arjesta.
Jos sisustusapua kaipailette niin täältä löytyy. Vuoden Inno -palkinnotkin on aivan pian käsillä.
Oli ihan helvetin upea idea ostella söpöjä pikkumattoja eteisen käytävää koristamaan.
Unohtui vain yks pikku seikka. Meillä kun asuu tällainen pitkäkarvanen Innon-Markospanielikin.


Jetsulleen toverit. Ihan jännittää mitä tuleva viikko tuo tullessaan <3

Oman onnensa nojassa.

Luokattoman pitkä kirjoitustauko. 
Voitte vain kuvitella miten paljon asioita ehtii tällaisen joka värillä sävytetyn kottaraisen persoonallisessa "maalauksessa" tapahtua. 
Listat selkeyttää mieltä - yritetään niillä.

NYC
No siellä oltiin. Kertakaikkiaan.
Tuo "uskomaton, upea, kaunis, ennennäkemätön, epätodellinen" paikka, jota en vielä jokin aika sitten uskonut edes kaipaavani ja nyt kaipaan niin perkeleesti.

Erityisesti maisemat saivat tämän alati läpättävän kottaraisen kerrankin hiljaiseksi. 
Ja hampurilaiset. 
En edes tiennyt, kuinka uskomaton määrä kapasiteettia kuppikakkupakaroissani onkaan. Nam.

Uudestaan?
Kotiin palatessa aikaero sekoitti päätä niin, että yön pikkutunteina tuli varattua jo seuraava reissu Lontooseen. Saamarin halpalentoyhtiöt.
En ole koskaan ennen ollut mikään "matkailu avartaa" -ihminen. 
Päinvastoin ihmetellyt, mitä jengi siitä saa että lyödään vähätkin säästöt kiinni johonkin lyhytaikaiseen onneen ja rukoillaan sitten jo viikkoja ennen matkaa, että pysyis ny se kone edes ilmassa.
Lomien jälkeisistä maanantaihätähuudoista ja ahdistuksista nyt puhumattakaan.

Olen kuitenkin valaistumassa - ehkä jopa himpun verran taas onnellisempikin.

Uusi työ
Todentotta. Joku palkkasi minut - ja vieläpä levotonta elämäntyyliäni uskomattomalla tavalla kunnioittaen. Harvassa ovat tällaiset työnantajat, jotka joustaa ja venyy kuin hubbabubba konsanaan.
Tästä valtavan kiitollinen ja onnellinen.
<3

Blönti
No ehkä vähän kärjistetty otsikointi, mutta hiuksiani on käräytetty elämäni ensimmäisellä vaalennuksella. Tunteja se vei ja (tilinauhan lisäksi) hiukset ovat muistuttaneet kärsimyksestään, mutta silti tästä muutoksesta niin valtavan happy.

#cafesalon

Vuoden vanhempi 2016?
Ei piipahtanut pysti kylässä. Ehkä ensi vuonna?
Ottivat mukaan perheneuvolan järjestämään perhevalmennusryhmäänkin, joten mahdollisuudet onnistua sen kun vaan kasvaa. 
Oma henkilökohtainen tavoitteeni koostuu vähemmästä määrin "jumalautaa" ja enemmästä määrin läsnäoloa. Kyvystä positiiviseen kommunikointiin.

Ja pari pointtia onnesta.
En ole täydellinen äiti unohtaessani hakea poikani toistamiseen esikoulusta.
 En kummoinen tytär vaatiessani 15 vuotiaana täyttä tukea lapsihaaveilleni.
En vuoden ystävä, unohtaessani vuosi toisensa jälkeen rakkaimpieni merkkipäivät ja tärkeät hetket. 
Enkä todellakaan planeetan upein kumppani ladatessani vuosisadan yllättävimmät pikakiukut mm. "ei mistään" ja ennenkaikkea "kaikesta."

En ole penaalin terävin kynä, eikä kaikki "ismoni ole kasinolla". 
Olen äänekäs, huoleton, huonomuistinen ja äkkipikainen.
Samaan listaan istuu myös kepeästi adjektiivit levoton, vilkas ja ailahteleva - lista on pitkä kuin osoitehistoriani.

Mutta mikä tärkeintä - olen avoimesti sitä mitä olen. Kaikkine väreineen.
 Teen äkkipikaisia ratkaisuja ja elän. Nauran itselleni. Ja toki muillekin.
Näkisin tässä jo aika monta hyvää avainta onneen.

Ja vaikka täällä ollaankin "oman onnensa nojassa" en olisi pystynyt luomaan tätä onnen tilaani yksin. 
Ollakseen onnellinen, tulee ihmisen olla myös vähän onnekas.

Olen onnekas, koska olen oikeiden ihmisten ympäröimä. 
Olen saanut rakkaimmiltani aina täyden tuen räiskyvään elämääni. Ihan joka mutkassa ja käänteessä. 
Suoralla pätkällä hekin saavat sitten levähtää. Eivät kauaa, mutta kuitenkin.

Niin jotta että ei se elämä ole aina niin justiinsa.
Ei vaikka vuoraakin aamulla kainalonsa dödön sijaan hiuslakalla. Tai huitasee allergialääkkeen sijaan koiravanhuksen kipulääkkeen.

Eikä laisin unohdeta sitä keissiä, missä nimeltämainitsematon kottarainen kävi hakemassa "juoksuvuotavalle" narttukoiralleen juoksupöksyt eläinliikkeestä ja kotona tuohtuneena kovaan ääneen päivitteli niiden olevan vialliset jonkin takapuolessa sijaitsevan reiän vuoksi.
Onnekseen google tiesi kuitenkin kertoa, että koirilla on häntä.
Näitä sattuu.

Että nauttikaahan elämästä rontit -  hölmöillekin on aikansa ja paikkansa.
Ei elämässä ole aikaa hukattavaksi <3


Rakas, sinusta on tullut hullukka

Tarkoitukseni oli keventää edellisen kirjoitukseni tuomaa negatiivista lehahdusta kertomalla onnellisia asioista, mutta jokseenkin hapan pe...