sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Never say never - osa 2.

Mieleni tekisi kertoa kuinka viikonloppumme teemana oli yllätyksellisyys, mutta kyllä fakta taitaa olla se, ettei tämän kottaraisen elämässä tapahtuvat asiat yllätä enää ketään.

Vietimme eilen naamiaishenkisiä tupaantuliaisia uudessa kodissamme ja olimmekin esittäneet hartaan toiveen vieraiden vakavasta heittäytymisestä juhlan teemaan. Itse illan teema sai kuitenkin muutama viikko sitten pienen ennakkokäänteen, kun elämääni rakkaudella rikastuttava mieshenkilö esitti sydänkäpyselleen kosinnaksikin kutsutun pyynnön.
Naamiaisasumme oli siltä istumalta valmis – ehta hääpari.

Molemmille oli päivän selvää että aidot oikeat megahääjuhlat eivät kelluta venettämme millään tapaa, joten kiusallinen ja lähinnä muodollinen toimenpide suoritettiin läheisiltä salaa Helsingin Käräjäoikeudessa.

Mikäpä olisi romanttisempaa kuin riisuutua hetki ennen työpäivää läpivalaisua varten kolttusilleen Käräjäoikeuden turvatarkastuksessa ja kohdata ennen hääseremoniaa äärimmäisen kuiva asiakaspalveluhaahka palvelutiskin takana kyselemässä rakkauden käytännönseikkoja.
"5. kerros, sali 516." Joka sittemmin sekin paljastui vääräksi saliksi.

No luulin ettei mikään, mutta aina vain meni romanttisemmaksi kahden ventovieraan, talon sisältä pyyhkäistyjen todistajien saapuessa paikalle. Kai siinä etunimet käsipäivällä vaihdettiin ja noin minuutin kuluttua tuomari olikin jo lausunut ne avioliittoon liittyvät säännöt rakkaudelle.
Molemmat tahdottiin, pussattiin ja kiiteltiin asianosaisia. Samalla miettien, voisiko tilaisuus oikeastaan enää kiusallisemmaksi mennäkkään. Mieluummin olisimme allekirjoittaneet liput avioliiton satamaan siinä nuivan asiakaspalveluhaahkan tiskillä, jos se käytännössä vain olisi ollut mahdollista.

Todelliset häihin liittyvät rakkauden tunteet käytiin kuitenkin eilen teematupareissamme, joissa jokainen saapuva vieras sai kukin omalla persoonallisella päättelykyvyllään osallistua yllätyksen paljastumiseen. Vain yksi sukunimi ovessa oli herättänyt hämmennystä, mutta osa halusi mitä ilmeisemmin viimeiseen asti uskoa johonkin loogiseen, arkisempaan selitykseen. 

Päälleni puettu huntu, sormus tai pöydällä komisteleva hääkakku ei kaikkien päättelykykyä kuitenkaan heilauttanut. Tunteiden äkkijyrkkä vuoristorata oli kuitenkin käsinkosketeltavaa vieraiden hoksatessa yksi toisensa jälkeen siviilisäätymme nykytilan.


Päivästä tuli kertalaakista ikimuistoinen. Kaikki oli pukeutuneet aivan käsittämättömiin naamiaisasuihin ja tunnelma oli kaikkea rennon, liikutuksen, ilon ja rakkauden väliltä. Meidän näköiset "laitetaan pakka ihan sekaisin" -naamiais-tupari-häät.

Ja mitä tulee nyt sitten tähän elämäni rakkauteen. Mies, joka kosii kylpyhuoneen lattialla itkuhermoromahduksen saanutta kottaraistaan – juuri silloin kun toinen on kaikkea muuta kuin parhaimmillaan – on pelkkää kultaa.
Voisi se toki olla taktiikkaakin pyrkiä oikotietä (kulkematta lähtöruudun kautta) vollottavasta hormonihirviöstä takaisin siihen siedettävämpään kottaraiseen, mutta tällöin mies ei lienisi kovin fiksu käyttäessään tämän kertakäyttöisen taktiikkakortin tällaiseen arkiseen itkupotkuromahdukseen. 
Analyysini päätyi siis tulokseen "puhdas rakkaus".

Nyt tämän ikionnellisen rouvan kiitollisuuskori alkaa olla sen verran kukkurallaan, etten oikein enää edes tiedä mitä tässä elämässä on tehty niin oikein, että tämän kaiken olen ansainnut.
Vierelläni melko värikkään tien kulkenut perhe, läheiset, ystävät ovat yhä tässä. Nyt siinä kulkee vielä tuo aviomieskin. "Kunnes kuolema meidät erottaa". 
Vaikkakaan en muista oliko juuri tämä sanoma vihkituomarin minuutin mittaisessa puheessaan,  mutta näin se nyt omassa ajatusmaailmassani kuitenkin menisi.
Jos ei tätä kaatanut 10 minuutin kajakki, eikä ne lukuisat mykkäkouluksi muuttuneet Ikeareissut, niin ei sitä kyllä hevillä heilauta mikään muukaan. 

Rakastan sinua – kuten tapaamme vitsikkäästi Bruno Marsia muokkailla – "Almost the way you are."
   <3 

5 kommenttia:

  1. Lämmöllä onnitellen onnellisia, rakkaus on lahja, iloitkaa ja huolehtikaa siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita sanoja. Näistä pidämme kiinni <3

      Poista
  2. Kirjoitat tosi kivasti aina. Luen mielelläni blogiasi. Paljon onnea teille!

    VastaaPoista