Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Univelkaisen työmaajutut.

Olin aikeissa käydä nukkumaan tänään ennen kello yhdeksää, sillä mennyt vuorokausi töissä toi elämääni usean tunnin univajeen. Huominen muutto vaatii voimia, joten painoin pääni tyynyyn noudattaen itselleni luotua suunnitelmaa. Sitten se tapahtui – ajatuspyörä pyörähti käyntiin.

Nälkä. Tuo salakavala kepulainen joka tulee jatkuvasti pyytämättä ja yllättäen. Yritin sivuuttaa ajatuksen, mutta se ei antanut rauhaa. Luovutin ja lähdin evästämään ainoat löytämäni mahdollisuudet, banaanin ja kurkun. Palatessani poikkesin ylimääräiselle iltapissalle, ihan vain piruuttani – ettei sekin hätä pääse yllättämään. Nyt voisin käydä nukkumaan ilman yllättäviä käänteitä.

Muutto. Onkohan kello soimassa? Heräänkö siihen? Tänään en herännyt. Meinasin myöhästyä junastakin. Jos en herää niin muuttotiimi soittaa ovikelloa klo 9.00. Se olisi noloa. Kaikki ei ole vielä edes pakattu. Aamulla ehtii. Jos siis herään.

Sähkösopimus. Perkele. Miksi en muistanut tehdä sähkösopimusta? Missä oli "muuttajan muistil…

Muuttolaatikkoelämystä ja kakkuloita.

23. raskausviikko on pyörähtänyt käyntiin.
Moni kysyy, pelkäänkö syöpää nyt raskauden myötä enemmän. 
Kyllä ja ei.  Pelkäsin aluksi valtavasti. Pelkäsin, että syöpä uusisi juuri nyt ja meitä kohdannut onni otettaisiin heti pois. Pelkäsin, että joutuisin tekemään valintoja oman ja sisälläni kasvavan elämän väliltä.
Nyt kun niin sanottu "päätösaika" on ylitetty, olo on helpottunut. Jos nyt sairastuisin, en joutuisi enää tekemään päätöksiä vauvan elämän jatkumisen suhteen.

Tottakai olemme puhuneet tulevan lapsen isän kanssa mahdollisesta uusiutumisriskistä ja tilanteesta, jossa hänen tulisi kasvattaa lapsemme yksin. Kiitos kuitenkin ympärillämme olevan rakkaan ja laajan tukiverkon, tehtävä ei olisi laisin mahdoton. Surullinen, muttei mahdoton.

Tämä ei ole kuitenkaan aihe, jota nyt liikaa miettisimme tai murehtisimme. Lähinnä joskus tulee käytyä yllätyksellisen elämän realiteetteja läpi. Kuulunee elämään.

Elämä muuttolaatikoiden keskellä on kyllä melkoinen elämysmatka.
Kiitos t…

Kyseenalaista vuosikontrollia ja ailahtelevan sopeutuvaa naisenmieltä.

Vuosisadan laiminlyönti.
Justiinsa hoksasin että olen kirjoittanut viimeksi monta viikkoa sitten.  Jos vielä pari kuukautta sitten tuntui, että aika matelee niin voi veljet – sitä tunnetta ei ole liiemmin viimeaikoina nähty.
Aloitetaan toki iloisilla uutisilla syöpäklinikalta. Neljäs(!!) vuosikontrolli läpi puhtain paperein ja en osaa edes sanoin kuvailla, miten upealta tuntuu kuulla onkologin sanat: "Kaikki näyttää todella hyvältä."

Todellisuudessahan perinteiseen vuosikontrolliin kuuluu vain verikokeet ja rintojen ultraäänitutkimus, joka sekin hieman kyseenalainen räpellys riippuen tutkimuksen suorittavasta lääkäristä.
Tällä kertaa kohdalleni osui se, joka tuntui heiluttelevan ultrapuikkoa kumpareelta toiselle kuin kaksi vuotias vesivärisivellintä konsanaan. Olisi suorastaan ihme, jos kyseinen ultrapuikko tai ruutua häilyvästi hapuilevan lääkärin silmä läpäisisi tuon implantiksikin kutsutun muovifileen ja sen alla lymyilevän kasvaimen.

En kuitenkaan ota tästä stressiä, si…

Päivä kerrallaan, täysillä.

Lontoon reissu on nyt muisto vain. Toissailtana koitti kotiinpaluu, josta voisin toki olla harmissanikin, mutta tiedossa on niin paljon puuhaa ja iloisia asioita täällä kotopuolessa, etten kertakaikkisesti olisi malttanut jäädä sinnekään.

Itse lentomatka kotiin ei ollut ruusuinen – kiitos edessämme istuneen, kepeästi "Matti ja Mervi" -palkinnon pokanneen pariskunnan, jotka vuoroin kinastelivat kuin taistelevat metsot ja vuoroin dippasivat päihtyneitä kieliänsä toistensa kurkussa. Liekö "Mervin" kaulalla ja rinnassa olleet jäljet suun vai nyrkin aikaansaannoksia. Kummastakaan en olisi yllättynyt.
Tulipa sen sijaan huomatuksi, että Lontoon väki on kyllä tällaiseen suomalaiseen päihtyneeseen sulkeutujakansaan tottuneelle hirvittävän huomaavaista ja tarkkanäköistä porukkaa. Ei tarvitse kuin astella täpötäyteen metroon takin alta vilahtavan vatsakummun kanssa, niin jo siellä on kokonainen penkkirivi noussut antamaan istumapaikkaa.  Koska olen kuitenkin suomalainen enkä…