Siirry pääsisältöön

Periaatteiden pyhä maa

Sanovat, että kaikki ennalta asetetut periaatteet huuhtoutuvat lapsivesien mukana pois ja vauva-arjen yllätyksellisyys muuttaa suunnitelmat täysin ennalta-arvaamattomaan suuntaan.
Kahden erittäin helpon vauvan kokemuksella on pakko vähän jännittää, mitä muutoksia kolmas voikaan tuoda tullessaan.

Eilen ystäväni kanssa jutelleena tein kuitenkin yhden kivikovan periaatteen, josta aiomme pitää kynsin ja hampain kiinni – vauva nukkuu yöt omassa sängyssä. Piste.

Olemme aviomiehen kanssa nukkuneet aina lähekkäin. Niin lähekkäin, ettei meidän sängyssä ole sijaa kahdelle peitolle – ei edes yhdelle suurelle. Öitämme palvelee yksi tavallinen, yhden hengen peitto jonka jaamme enemmän ja vähemmän sopuisasti.

Muutama päivä sitten Ikean vuodevaateosastolla teimme löydön valtavasta, lähes metrin levyisestä tyynystä. Ei tarvittu minkään valtakunnan neuvotteluja, kun tyyny löysi tiensä kärryyn. Nyt myös päitämme ilahduttaa öisin yhtenäinen sijainti, lämpö ja läheisyys.

Toivottavasti perhepetien kukkahattutädit eivät nyt jo naura siellä hattuunsa asettaessani kivikovaa periaatettani, sillä on minulla takataskussa pari perusteluakin valinnallemme. Kerrotakoon niistä hieman.

Koska syövän turmelema meijerini on lopullisesti suljettu ja pisaraakaan maitoa ei näistä muovilla koristelluista selkäfileistä tule vaikka kuinka nahasta rakennettuja nännejä venyttelisi, on selvää että jokainen yöllä tapahtuva syöttö vaatii toisen vanhemman ylösnousemuksen. Alussa jopa tuon teollisen meijerituotteen lämmittämisen. Tiedän kaksi lasta imettäneenä, kuinka helppoa luonnollisen meijerin ollessa täydessä tuotannossa, on nostaa vauva vierelle ja jatkaa torkkumista. Avaimet perhepetiin on valmiit eikä helppoa ulospääsyä enää näy.

Siitäkin huolimatta että oma meijerini olisi käynnissä, yrittäisin hoitaa tämän toisin kuin edellisten kanssa. Syötöt erikseen ja unet erikseen – vauvan palautus omaan sänkyyn ruokailun jälkeen. Tämä palvelisi oman näkemykseni mukaan sekä vanhempien unta, että lopulta myös lapsen unta. Puhumattakaan vanhempien välisestä läheisyydestä, joka lipuu helposti vauva-arjesta ulos yhtä nopeasti kuin ne aiemmin mainitsemani lapsivedet. Syöksynä.

Muutamia raskauden täyttämiä blogeja lukeneena olin luonut myös sellaisen periaatteen, jossa blogini ei täyttyisi vain ja ainoastaan raskausaiheisista ajatuksista tai vauvahömpästä. Jostain syystä tämä periaate on lipunut jo pitkän aikaa sitten taivaantuuliin. Erityisesti nyt, kun synnytystä - ja jouhevampaa olotilaa odottaa kuin kuuta nousevaa. Kyllä viimeisillään raskaanaoleva nainen on epätoivoinen odottaessaan päivästä ja hetkestä toiseen merkkejä pyhän yksiön avajaisista.

Jotenkin tämäkin aika on kuitenkin pitänyt käyttää ja johan se on nähty, että siitä seuraa yhtä sun toista. Nyt siitä seurasi silmättömien alkueläinten koristelema vaunulelu ja silikonihelmistä väkerretty tuttiketju.

Maanantaina koittaa käynti Kätilöopistolle ja on olemassa pieni mahdollisuus, jossa pyhän yksiön avajaispäivä lyötäisiin lukkoon käynnistyksen muodossa. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Siihen asti putoustähti Aina Inkeri Ankeista lainaten:
"Oi luoja - ota hänet jo pois sieltä."

Kommentit

  1. Hyvä periaate! Minulla oli tuo sama ja meidän ainukainen täytti juuri 6 vuotta, nukkuu edelleenkin välillä meidän välissä 😂. Meillä oli refluksi ja sen taistelun kanssa olisin itse jo mullan alla, ellen olisi poikaa nukuttanut viereeni kädellä pitäen poikaa istuma-asennossa 😊. Toivottavasti teillä pitää vähän paremmin

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirottu syövän saastuttama meijeri!

Kun vauvakuplassa menee kaikki erityisen hyvin, ympärillä olevat kuin refleksin omaisesti hykertelevät partaansa "odottakaas vaan... tyyntä myrskyn edellä... viimeistään sitten murrosiässä" -palautetta. Vaikka tämä kuinka saa aistinystyräni hiertämään, ymmärrän sen kuuluvan suomalaiseen kärsimyskulttuuriin. Samaisesta kipukopasta löytyy myös mm. ystävämme maanantai ja sää.
Nyt olemme käyneet pisteessä, jossa voitte kerätä kasvoillenne vienon hymyn ja huokaista olleenne oikeassa. Vauvakuplan virheetön viehätys oli poissa ja tilalle rantautui ajoittainen selittämätön tuohtumus. Vaikka johtolankojen voisi ajatella päättyvän allekirjoittaneeseen, on kyseessä se pienempi paha. Vauva itse.

Kävimme hiljattain läpi lyhyehkön ja synkän jakson, jonka aikana puolivuotias keksi haastaa itse Nukkumatin toistuvasti iltakarkeloissa. Kaikkihan sen tietää, että kuuluisa unimaisteri on aina lopulta ylivoimainen lajissaan. Yritin tuoda tämän ilmi, mutta koska en osannut kertoa sitä ikätason v…

Avajaisten jatko-osa

Nyt kun edellisen postauksen tunnetilat on loihdittu arkisempaan moodiin, lienee hyvä aika jatkaa kertomusta pyhän yksiön avajaisista. Varoituksen sana kuitenkin teille siveyden sipuleille, joiden henkimaailmassa vauvat saapuvat yhä haikaroiden toimesta. Tämän tarinan jatko-osa sisältää myös ripauksen verta, hikeä ja terttutarhaa.
Palataan kuitenkin vielä synnytysalustalle, jossa näitä edellä mainittuja todellakin on nähty vilahtavan.
Rääpäleen ollessa ensi kertaa vasten arpista rintaani en voi kiistää, etteikö automaattisesti käynnistynyt "missä tissi" -leikki olisi hieman kirpaissut sisintä. Löysin itseni selittelemästä minuutteja vanhalle pojalleni meijerin epätoivotusta ja ennenaikaisesta sulkeutumisesta. On kuitenkin oltava kiitollinen toisten äitien luonnollisesti tarjoamista meijerituotteista vasta-aineineen.
Tässä kohtaa haluankin muistuttaa teitä ylituotannosta "kärsiviä" äitejä – luovuttakaa arvokasta tuotettanne sen sijaan että kaadatte sitä viemäristä …

Roomalainen kynttilä

Tulee aikoja, kun on niin paljon sisältöä elämässä ettei ehdi kirjoittaa sanaakaan.
Tai aikoja, jolloin sisältö elämässä rajoittuu univelan ja paskavaippojen suppeaan välimaastoon, eikä sijaa pienellekään ajatuksenjuoksulle löydy. Elämme kaikkea tätä.
Todistakoon seuraava tositapahtumiin perustuva raportti vakavan "aivosolujen heitteillejätön."
Vein tänään poikani kaverisyntymäpäiville ulkoistetun palvelun pisteeseen. Paikalle sattui samaan aikaan mieshenkilö, joka kohteliaasti ojensi kätensä: "Morjens. Kari, Jonin isä." Johon lienee täysin luontevaa vastata "Noora, Kaapon isä." 
Luulin tämän olevan nolojen tilanteiden kohokohta, mutta aina vain parani Karin tiedustellessa, oliko "Santeri-sankari" jo saapunut.  Santerista en tiennyt, mutta sen tiesin, että oltiin tulossa Eeron syntymäpäiville. 
Yhteenveto näyttää siltä, että tuon kiusallisen minuutin aikana esittelin itseni juuri poikani isänä henkilölle, jonka jälkeläinen oli menossa Santerin …